Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Meitä ei toista kertaa kuseteta!

Vaikka Sipilän hallitus on ollut vallassa yli puolitoista vuotta, ei sen koulutusvihamielinen politiikka lakkaa järkyttämästä. 850 miljoonan euron leikkaus koulutukseen on järkyttävän suuri, suhteellisesti laskettuna suurin yksittäinen leikkauskohde. Kun muistetaan kaikille varmasti tutut kuvat hallituspuolueiden edustajista poseeraamassa Koulutuksesta ei leikata -kylttien kanssa viime vaalien alla, niin ymmärtää miksi sana ”koulutuskusetus” on opiskelijoiden huulilla. Kyseessä on historian suurin vaalipuhallus.

Leikkaukset näkyvät oppilaitosten arjessa monella tapaa. Henkilökunta eläköityy, eikä uutta palkata tilalle ja hallinnon tehtävät kasaantuvat opettavalle henkilöstölle. Lähiopetuksen määrää karsitaan ja kurssivalikoima harvenee. Samaan aikaan opiskelijoiden on tehtävä valinta työssäkäynnin – joka haittaa opiskeluun keskittymistä ja myöhästyttää valmistumista – ja velaksi elämisen välillä. Ironisinta on, että leikkauksia on perusteltu sillä, että emme saa velkaantua tulevien sukupolvien kustannuksella. Kiitoksia vaan, mutta nukkuisin kyllä yöni paremmin, vaikka valtionvelka olisi muutaman promillen suurempi sen sijaan että oma velkakello tikittää 20 tuhannessa.

Osaamisella tämä maa on pärjännyt ja tulee pärjäämään. On ilmiselvää, että se tulee kärsimään, kun opetuksen laatu ja määrä vähenee.

Vaikka opiskelijan arki on raskasta, niin pelottavinta on se kuinka leikkaukset tulevat näkymään tulevaisuudessa. Osaamisella tämä maa on pärjännyt ja tulee pärjäämään. On ilmiselvää, että se tulee kärsimään, kun opetuksen laatu ja määrä vähenee. Opintotukikuukausien tiukka rajaaminen tarkoittaa myös sitä, ettei opiskelijalla ole enää aikaa koota mieleistään tutkintokokonaisuutta yhdistelemällä eri alojen opintoja. Tämä on paradoksaalista aikana, jolloin synergiaa ja monialaisuutta arvostetaan korkealle työelämässä.

Educa-messujen poliitikkotentissä 28.1. hallituksen edustajat lupasivat jälleen, ettei koulutuksesta leikata. Uutista lukiessa en tiennyt nauraako vai itkeäkkö. Kunnallisvaaleista on tulossa hallituksen välitilinpäätös. On tärkeää puolustaa koulutusta kunnissa; lähikouluja ja -lukioita, subjektiivista päivähoito-oikeutta ja ammatillista koulutusta. Samaan aikaan on kuitenkin mahdollista lähettää hallitukselle selvä viesti: Meitä ei toista kertaa kuseteta!