Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Vasemmisto kehottaa suomalaisia toimiin varhaiskasvatuksen puolesta keräämällä nimiä

Vasemmistoliitto kampanjoi tulevana viikonloppuna koko Suomessa tasavertaisen päivähoito-oikeuden ja varhaiskasvatuksen sekä maailman parhaiden koulujen puolesta.

– Kehotamme kaikkia ottamaan oma ja lastensa tulevaisuus käsiinsä, ja käynnistämällä kuntalaisaloitteita kumoamaan Sipilän hallituksen rajaukset päivähoitoon kaikkialla missä ne ovat voimassa, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson linjaa.

Varhaiskasvatuslaki muuttui 1.8.2016, jonka jälkeen kunnat ovat voineet rajata oikeuden päivähoitoon vain 20 viikkotuntiin. Lyhennetyt sopimukset, jotka koskettavat lähinnä työttömien ja muiden epävarmassa asemassa olevien lapsia, ovat paikoin myös johtaneet muihin ongelmiin, kuten että niihin ei kuulu aamupalaa.

Vasemmisto vaatii kuntavaaleissa, että kaikilla lapsilla on yhtäläinen oikeus varhaiskasvatukseen.

Kuopiossa ja Järvenpäässä vasemmistoliiton aktiivit ovat ottaneet varaslähdön nimien keräämisessä kuntalaisaloitteisiin. Aloitteet tulevat valtuustokäsittelyyn kun kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista allekirjoittaa sen.

Kuopiossa hoitopäivien määrää on vähennetty paitsi työttömien lapsilta myös jos toinen vanhemmista käy osa-aikaisesti työssä tai opiskelemassa. Tämä asettaa perheet epätasa-arvoiseen asemaan.

– Ennen kaikkea päätöksellä kuitenkin rikotaan lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen. Päätös myös lisää byrokratiaa vanhempien työtilanteen kyttäämisen myötä eikä sen arvella tuovan säästöjä, kuntavaaliehdokas Hanna Hylkilä kertoo.

Järvenpäässä allekirjoituksia tarvitaan noin 840 ja nimiä kerätään koko kevään ajan eri tapahtumissa, torilla, ostarilla sekä juna-asemilla.

– Ensivastaanotto on ollut hyvää, ja lähes kaikki ovat halunneet allekirjoittaa sen, kuntavaaliehdokas Minna Schavikin sanoo.

Vasemmisto vaatii kuntavaaleissa, että kaikilla lapsilla on yhtäläinen oikeus varhaiskasvatukseen, peruskoulu pysyy tasa-arvoisena, ryhmäkoot päivähoidossa ja peruskoulussa pysyvät kohtuullisina ja jokaiselle taataan peruskoulun jälkeinen jatkokoulupaikka.