Kansan Tahdon Maija Aallolle YLL:n journalistipalkinto

YLL:n journalistipalkinnon sai Maija Aalto (keskellä). Puheenjohtaja Juha Saarinen kukitti myös liiton hallituksessa pitkään vaikuttaneen Irmeli Palmun.

Kansan Tahdon toimittaja Maija Aalto on saanut Yleisen Lehtimiesliiton (YLL) vuoden 2012 journalistipalkinnon.

Palkinto luovutettiin Aallolle Helsingissä lauantaina pidetyssä liittokokouksessa.

Maija Aalto, 59, on tehnyt kolmen vuosikymmenen journalistisen uran Kansan Tahdossa. Hän aloitti Kemin aluetoimituksessa vuonna 1976. Vuonna 1981 hän siirtyi Helsinkiin Kansan Uutisten toimitukseen, josta palasi Kansan Tahdon Oulun toimitukseen vuonna 1985.

- Maija on journalistisella työllään vahvasti vaikuttanut siihen, että

Pohjois-Suomen lukijoilla on ollut mahdollisuus saada asioista ja ilmiöistä muunkinlainen näkemys kun se, minkä alueen mahtimedia tarjoaa, YLL:n puheenjohtaja Juha Saarinen totesi palkintoa luovuttaessaan.

Joka toinen vuosi jaettavan Yleisen Lehtimiesliiton journalistipalkinnon arvo on 2 000 euroa.

YLL edustaa vasemmistolaisia journalisteja, tiedottajia ja alan tutkijoita.

Liittokokouksen kannanotossa ilmaistaan huoli puoluelehtien uhanalaisesta tilanteesta. Liiton mielestä valtion viestintätuen määrä ja nykyinen jakotapa eivät vastaa tuen alkuperäistä tarkoitusta. YLL vaatii, että määrää on nostettava ja jakoperusteita muutettava niin, että puoluelehtien saama suhteellinen osuus viestintätuesta kasvaa.

Juha Saarinen valittiin jatkamaan YLL:n puheenjohtajana.

Liiton hallituksen jäseniksi valittiin Eliisa Alatalo, Cecilia Bergström, Jouko Joentausta, Elias Krohn, Maarit Miettinen, Jarkko Mänttäri, Aimo Ruusunen, Pekka Saarnio ja Markku Vainio sekä varajäseniksi Sisko-Tuulikki Toijonen, Tero Saarinen ja Tommi Taipale.