Mikä sinusta tulee isona?

Tätähän sitä kysyttiin koulussa ja kotona sekä niissä ihanissa kaverini-kirjoissa, jotka kiersivät ahkerasti vuodesta toiseen. Minä halusin isona asianajajaksi ja ehkäpä tästä syystä sain kuudennen luokan opettajaltani muistoksi Suomen lakikirjan vuodelta 1927, johon on kirjoitettu: ” Jotta unelmat eivät katoaisi…” Ja vaikkei minusta vielä ole lakimiestä tullutkaan, niin erilaisissa luottamustehtävissäni saan tavallaan toteuttaa ”asianajajan” ammattia.

Lauantaina moni nuori juhlii valmistumistaan. Ylioppilaat, ammattiin valmistuneet sekä tutkinnon suorittaneet ovat ansainneet juhlapäivänsä. Myös oppivelvollisuutensa suorittaneilla alkaa uusi vaihe elämässä, kun he siirtyvät peruskoulumaailmasta toisen asteen koulutukseen.

Mutta mikä on koulujärjestelmämme kohtalo ja mihin tulevilla uudistuksilla pyritään? Etsitäänkö tuottavuusohjelmien kautta pelkkiä euromääräisiä säästöjä tehokkuusajattelun ohjaamina? Onko kouluverkon supistaminen tai aloituspaikkojen karsiminen sitä kestävää koulutuspolitiikkaa, jolla

turvataan lasten ja nuorten tasapuoliset mahdollisuudet asuinpaikasta riippumatta?

Kun Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen parantaisi nuorten työllistymistä ottamalla käyttöön yliopistoissa neljännen opiskeluvuoden jälkeen lukukausimaksut ja samaan hengenvetoon esittää, että nuorten palkkoja voitaisiin alentaa, niin huolestuttavalta kuulostaa.

 

Tuntuu kuin yhteiskuntamme olisi muuttunut epäinhimilliseksi tuotantolaitokseksi, jossa vain vahvat ja nopeat elävät. Tästä muutoksesta kertovat karua kieltään nuorten syrjäytymisen, mielenterveysongelmien ja päihdeongelmien lisääntyminen. Pahoinvointi näkyy kauheimmillaan

tragedioissa, joiden uhreiksi joutuvat viattomat sivulliset. Kuuleeko kukaan ahdistuneen ihmisen avunhuutoja netin ympärille rakennetussa itsepalveluyhteiskunnassa?

Ennalta ehkäisystä puhutaan kauniisti ja vuolaasti, mutta kunnilla ei tunnu olevan varaa palkata lastensuojeluun, kouluterveydenhuoltoon tai perhetyöhön niitä kallisarvoisia käsipareja, vaikka jokainen syrjäytynyt tai paremminkin syrjäytetty nuori maksaa yhteiskunnalle yli miljoona euroa.

Lapset ja nuoret tarvitsevat rakkautta ja aitoa välittämistä kovien ja kylmien arvojen sijaan. Jokainen euro, joka käytetään lasten ja nuorten hyväksi on sijoitus tulevaisuuteen, joten emmehän ole mukana romuttamassa ainutlaatuista koulutusjärjestelmäämme ja keskittämässä ja ulkoistamassa

palveluitamme? Nyt jos koskaan on meidän havahduttava katsomaan tosiasioita silmästä silmään ja ryhdyttävä toteuttamaan Vasemmistoliiton tavoiteohjelmaa eriarvoistavan ja pahoinvointia ruokkivan kehityksen sijaan.

Katja Hänninen

nuorisoasian yhteistyöryhmän jäsen,

4H:n piirihallituksen jäsen, Piehingin kyläyhdistyksen nuorisojaoston jäsen