Rovaniemi päivitti toimeentulokiohjeet

Rovaniemen perusturvalautakunta on päivittänyt kaupungin toimeentulotukiohjeet eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen annettua kaupungille helmikuussa moitteet.

Toimeentulotuen ohjeistuksessa oli asumismenojen huomioimisen osalta yksin asuvan henkilön kohtuullisen suuriksi asumismenoiksi määritelty 450 euroa kuussa, mutta opiskelijoiden osalta vain 252 euroa kuussa.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan lähtökoihtaisesti ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan kuin muita toimeentulotuen hakijoita. Oikeampi menettely on määritellä kohtuulliset asumiskustannukset kaikille yksinasuville henkilöille samansuuruisiksi. Sen jälkeen on mahdollista ohjeistaa, että asumiskustannukset voidaan ottaa tätä määrää pienempinä, jos ne todellisuudessa jäävät tämän summan alle, ja tässä voidaan ottaa huomioon opiskelijan mahdollisuus opiskelija-asumiseen.

–Perusturvalautakunta on päivittänyt ohjeet ja samalla nostanut asumismenojen hyväksyttäväksi rajaksi 480 euroa, asiasta valtuustoaloitteen tehnyt Jaakko Portti (vas.) iloitsee.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Rovaniemelle antamasta huomautuksesta kerrottiin Kansan Tahdossa 2.3.2012.