Lapissa käytiin pakkasen puolella

Tiistain 10. heinäkuuta vastainen yö oli Pohjois-Lapissa kylmä, ja esimerkiksi Enontekiön, Inarin, Sallan, Kittilän ja Sodankylän alueilla mitattiin pikkupakkasta. Kylmintä oli Ilmatieteen laitoksen mukaan Sallan Naruskan ja Kittilän Pokan mittauspisteissä, joissa lämpötila laski miinus 1,7 asteeseen.

Pakkanen tuli pohjoistuulen myötä ja hävisi nopeasti, kun tuuli kääntyi. Tiistaina päivällä Sallassakin mitattiin jo 17 plusastetta.

Kesä on tähän mennessä ollut Pohjois-Suomessa viileähkö. Lapissa yöpakkasia esiintyi paikoin myös kesäkuun 29. päivän vastaisena yönä, ja 28. kesäkuuta saatiin tuntureilla räntä- ja lumisadetta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomen alkukesän lämpötilat mahtuvat normaalin rajoihin. Esimerkiksi vuosina 2003 ja 2004 kesäkuun keskilämpötila jäi alemmaksi kuin tänä vuonna. Ukkos- ja hellepäivät ovat nyt olleet vähälukuisia. Lähipäivinä on odotettavissa lämmintä mutta sateista säätä.