Liittovaltio vai ”avioero”

Helsingin Sanomien haastattelema pääministeri Jyrki Katainen myöntää, että euromaiden johtajien tunteet ovat pinnassa ja päättäjiä oikeasti pelottaa. Tästäkin huolimatta huippukokouksissa päädytään tekemään kireällä aikataululla päätöksiä, joiden seuraukset ja velvoitteet jäävät jäsenmailta epäselviksi. Joskus muistan kuulleeni sanonnan, että tieto lisää tuskaa, mutta kuinka paljon epätietoisuus asioiden tilasta lisää spekulaatiota ja vääristelyä?

Valtionvarainministeri Jutta Urpilainen sanoi haastattelussa Suomen sitoutuneen euroon, mutta kertoi samalla hallituksen käyvän läpi myös eurosta eroamisen seurauksia. Hyvä niin, sillä kaikkiin mahdollisiin vaihtoehtoihin on meidän jo syytäkin varautua. Varsinkin, kun Suomi ei osallistu ensimmäisen 30 miljardin euron maksamiseen Espanjalle ilman vakuussopimuksia, joiden saaminen kuun loppuun mennessä on epätodennäköistä.

Kuinka käy demokratian ja itsemääräämisoikeuden, jos talousunioni syntyy ja budjettikuria ruvetaan tarkkailemaan erilaisilla byrokraattisilla mekanismeilla, joiden toimivuudesta ei ole mitään takeita?

Kataisen näkemyksen mukaan jopa sotilaalliseen kriisiin tai luonnonkatastrofiin on helpompi varautua kuin euron hajoamisen aiheuttamaan valuutta- ja talouskriisiin. Onkohan näin?

Kerran hyvä ystäväni kertoi totuuden rahasta; se on ihmisen keksimä harha. Itsessään raha ei ole mitään, mutta arvon mittana ja vaihdon välineenä siitä tulee meille jotakin hyödyllistä. Nyt eurokriisiä käytetään välineenä euromaiden julkisen talouden alasajamiseksi ja kehitys vie kohti EU:n liittovaltiota.

Eurokriisiä korjataan edelleen syytämällä rahaa pankeille aina vain lisää ja julkisen talouden menoja pidetään kaiken pahan alkuna ja juurena. Mutta miksi tähän on tultu? Mikä tai ketkä ovat kriisin aiheuttaneet? Kukaan ei näytä haluavan vastata näihin kysymyksiin.

Vasemmistoliiton talousnäkemyksillä olisi nyt tilausta enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta me olemme jämähtäneet toistelemaan hallituskumppaneidemme korulauseita ja puolustuspuheita. Voi surkeus, sanon minä, mutta pahinta tässä eurokriisissä on se, ettei tätä oikeasti enää ymmärrä kukaan.

Uudet termit kuten talousunioni, eurobondit, vakausmekanismit ja johdannaiset sekoittavat sopivasti kuulijaansa ja melkoinen talousekspertti saa olla, mikäli voi sanoa ymmärtävänsä mistä tässä eurokriisissä oikeasti on kysymys.

Harmi, ettei mikään ei ole vuodessa muuttunut. Ainakaan parempaan suuntaan. Edelleen on epäselvää mihin nykyisenlainen kehitys EU:ssa johtaa. Syveneekö uusi euromaiden yhteistyö talousunionin myötä liittovaltioksi vai joutuuko Suomi-neito ottamaan olosuhteiden pakottamana ”avioeron” koko unionista?

Minä en sitä tiedä, enkä toivo, mutta pahoin pelkään, että olemme nähneet vasta jäävuoren huipun. Nyt on aika nostaa kissa pöydälle ja tuoda rohkeasti julkisuuteen vasemmistolainen vaihtoehto, jos sellainen on olemassa.

Kirjoittaja on raahelainen kaupunginvaltuutettu (vas.)