Kisahuumaa

Parin viime viikon ajan se on ollut päivän kohokohta. Television eteen on perustettu kisakatsomo, jossa jännitetään suomalaisten suorituksia Lontoon Olympialaisissa.

Harmillista kyllä, tulostaso ei ole mairitteleva. Tiistaihin mennessä ainoita valopilkkuja ovat järjestäneet naiset; Tuuli Petäjä RS:X purjelautailun hopeallaan sekä seitsemännen sijan saavuttaneet Satu Mäkelä-Nummela trapissa ja Sari Multala laser radialissa.

Yhden hopean mitalisaalis verrattuna muihin pohjoismaihin on tässä vaiheessa kisoja lähes noloa. Missä meillä mennään niin metsään, ettei onnistumisia ole enempää? Millä suomen kesäurheilu saadaan nousemaan kansalliselta tasolta kansainväliselle tasolle?

Ainakin juniorityöhön satsaaminen tuottaa tulosta pitkällä tähtäimellä.

Suositusten mukaan lasten ja nuorten tulisi liikkua monipuolisesti vähintään 1-2 tuntia päivässä, josta puolet yli kymmenen minuuttia kestävää, sykettä nostavaa liikuntaa. Vain puolet 12-14-vuotiaista ja kolmasosa 16-18-vuotiaista liikkuu suositusten mukaisesti.

On siis löydettävä keinoja houkutella lapset ja nuoret liikkumaan ja urheilemaan aktiivisemmin. Koululiikunnan kautta moni kansainvälinen olympia-urheilija on saavuttanut paikkansa arvokisojen finaaleihin. Voisiko siis koululiikunnasta löytyä apua urheiluhullun Suomen mitalihaaveiden toteuttamiseen?

Koululiikunta on monen lapsen ainoa kosketus ohjattuun liikkumiseen ja sen vaikuttavuuden lisääminen vapaa-ajan puolelle on merkittävä tavoite yhteiskunnallisesti.

Vuonna 1993 tullut tuntijakouudistus vähensi koululiikunnan määrää kahteen viikkotuntiin. Samaan aikaan kuntien ja valtion kiristynyt rahatilanne supisti myös koulujen kerhotoimintaa, eikä kaikille oppilaille ole enää kyetty tarjoamaan liikunnallista toimintaa koulupäivän jälkeen.

Vaikka peruskoulun uudessa tuntijaossa palautetaan liikuntaan yksi viikkotunti, sillä ei saada ihmeitä aikaan. Tarvitaan myös erityisjärjestelyjä kouluissa, vanhempien kannustusta ja urheiluseurojen aktiivisuutta edistämään sekä kuntoilua että kilpaurheilua nuorten keskuudessa.

Koulun fyysiset liikuntavälineet ja ympäristöt tulisi tarjota oppilaiden käyttöön myös vapaa-ajalla, jolloin koululiikunnan vaikuttavuutta saataisiin lisättyä ja lasten harrastusmahdollisuuksia monipuolistettua.

Voisiko yhteistyökumppani koulupäivän jälkeiseen kerhotoimintaan löytyä urheiluseuroista ja esimerkiksi Ruotsin työllistämismallista, jossa urheiluseura saa valtiolta tukea työntekijän palkkaamiseen?

Tämä ei vielä pelasta Rio de Janeiron mitalitiliä, mutta ehkä katse tulisi siirtää jo seuraaviin koitoksiin. Pitäiskö Paavo asialle tehdä jotain?

Kirjoittaja on insinööri ja vasemmistoliiton Kemin valtuustoryhmän puheenjohtaja (vas.).