Lapset sijaiskärsijöinä

Kesä on valon, auringon ja juhlien kulta-aikaa. Nyt lomien päättyessä paljastuu kääntöpuoli. Terassit houkuttelevat poikkeamaan muutamalle kaljalle, putki jää päälle ja kuningas alkoholi ottaa vallan.

Katkaisuhoitoon on nyt ennätykselliset jonot, jos sitä on edes tarjolla. Esimerkiksi Kainuussa alkoholia käytetään ja siihen kuollaan keskimääräistä enemmän, mutta hoitopaikkoja ja päihdetyöntekijöitä on puolet maan keskitasosta.

Alkoholin vaikutuksen alaisena sanotaan ja tehdään asioita, joita jälkikäteen kadutaan. Liian usein lapset katsovat itkien vierestä kun naapurin hälyttämät poliisit saapuvat selvittämään perheväkivaltaa.

Monissa kunnissa on pula sijais- ja tukiperheistä, joihin nämä pienet sijaiskärsijät voitaisiin tilapäisesti majoittaa turvaan. Liian usein joudutaan kalliisiin laitoshoitosijoituksiin.

Monissa asioissa on menty eteenpäin. Netistä löytyy helposti puhelinnumero johon voi tehdä ilmoituksen hätää kärsivästä lapsesta. Mutta eihän ilmoittamisen helppous riitä, jos ongelmasta pestään kädet ja ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Onko menty liian pitkälle ajattelussa ”kyllä joku muu huolehtii”? Unohdettu yhteinen vastuu?

Hädällä tehdään myös bisnestä. Yksityiset lastenkodit huolehtivat ammattitaitoisesti heitteille jätetyistä lapsista. Mutta ne osaavat myös laskuttaa; hintaa tulee yhdelle lapselle keskimäärin 200 euroa per päivä ja kuukaudessa 6 000 euroa.

Kun tuskaillaan tuki- ja sijaisperheiden puutetta, niin pitäisi kysyä miksi omassa kodissaan sijaislasta omien lisäksi hoitavalle maksetaan korvausta niin vähän.

Esimerkiksi Kainuussa maksetaan sijaisperheelle korvausta lapsen iästä riippuen 510-870 euroa kuukaudessa eli 17-29 euroa per päivä. Korvaus kattaa siis nipin napin sijaislapsen päivän ruuat.

Kunnissa nuijitaan ilmoitusasiana vuosittain pöytään yksityisen hoitolaitosten useamman prosentin hinnankorotukset kustannustason yleisen nousun perusteella. Yksityishenkilöille maksettavia korvauksia tarkistetaan muutamalla eurolla, muutaman vuoden väliajoin.

Saataisiinko sijais- ja tukiperhepula ratkaistua ja kalliita laitoshoitopäiviä vähemmäksi korvauksia järkeistämällä.

Byrokratiaakin voisi purkaa. Kenties se naapuri, joka ilmoitti itkevästä lapsesta ja riitelevistä vanhemmista, voisi ottaa lapsen luokseen ja laskuttaa jälkikäteen kunnalta hoitokorvauksen. Ilman että syntyisi pysyviä sitoumuksia tukiperheenä toimimiseen.

Tärkeintä lapselle on aikuisen turva, läheisyys ja rakkaus.

Naapuri, joka kriisissä toimisi tukiperheenä, pystyisi tarjoamaan nämä puitteet tutulle lapselle. Lapsi kokisi olonsa turvalliseksi sen sijaan, että hänet lähetettäisiin vieraalle paikkakunnalle suureen laitokseen täysin vieraiden ihmisten hoiviin.

Kirjoittaja on toimistosihteeri, Kajaanin kaupunginhallituksen jäsen ja Vasemmistoliiton Kajaanin kunnallisjärjestön puheenjohtaja.