Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

745 kunniatonta päivää

Juha Sipilän johtaman perusporvarihallituksen 745 päivää kestänyt taival päättyi maanantaina, kun Sipilä ja Petteri Orpo totesivat hallitusyhteistyön jatkumisen perussuomalaisten tuoreen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kanssa olevan mahdotonta. Maahanmuuton vastustamisella profiloitunut yhden asian poliitikko Halla-aho poistui Kesärannan neuvotteluista mersullaan ensimmäisten joukossa. Ex-puheenjohtaja Timo Soinin kahdessa vuosikymmenessä vaivalla rakentama hallitustie oli tuhoutunut alle vuorokaudessa.

Arvioin lauantaina sote-sopimuksen olevan keskustalle ja kokoomukselle niin tärkeä, että perussuomalaiset jatkaa hallituksessa puolueen rujommiksi muuttuneista kasvoista huolimatta. Tämä arvio osoittautui vääräksi. Antti Ronkaisen tulkinnan mukaan perussuomalaisten halla-aholaisista koostuva uusi varapuheenjohtajisto saattoi muodostua esteeksi hallitusyhteistyön jatkumiselle. Tulevat ministerivalinnat olisivat olleet hyvin vaikeita.

Sipilän I hallitus jää historiankirjoihin kuilujen kaivajana suomalaisessa yhteiskunnassa.

Halla-ahon talouslinja olisi varmasti sopinut muille hallituspuolueille. Halla-aho on kertonut kannattavansa palveluiltaan minimaalista yövartijavaltiota ja hän pitää työttömyys- ja sosiaaliturvaa luksustoimintoina. Jatkaminen rasistisista rikoksista tuomitun uuden puoluejohdon kanssa olisi ollut kuitenkin liian ilmeinen moraalinen ongelma keskustalle ja kokoomukselle, vaikka samojen henkilöiden kanssa on yritetty tulla toimeen tavalla tai toisella viimeiset kaksi vuotta. Nyt ruma totuus tuli iholle konkreettisemmalla tavalla. Varsinkin, kun Halla-aho on kieltäytynyt irtisanoutumasta vanhoista rasistisista kirjoituksistaan ja väkivaltafantasioistaan.

Sipilän I hallitus jää historiankirjoihin kuilujen kaivajana suomalaisessa yhteiskunnassa. Se muistetaan pienituloisiin, työntekijöihin ja koulutukseen kohdistuneista mittavista leikkauksista sekä työttömien syyllistämisestä ja potkimisesta. Samalla suurituloisten ja veronkiertäjien asemaa on parannettu muun muassa hallintarekisterilain myötä. Muistilevyille ovat piirtyneet myös lukemattomat perutut esitykset, joiden taustalta löytyy puutteellinen, huolimaton ja olematon valmistelutyö.

Hallituksen vielä keskeneräinen sote-uudistus on ollut ennennäkemätön koplausyritys. Keskusta on saamassa maakuntahallinnon satraappeineen ja kokoomus valinnanvapauden, joka tarkoittaa käytännössä valtavaa palveluiden yksityistämisprojektia.

Timo Soinin keskeisimmäksi historialliseksi perinnöksi jää puolestaan rasismin salonkikelpoistaminen suomalaisessa politiikassa. Soini on ratsastamassa politiikan auringonlaskuun omiensa hylkäämänä antisankarina.

Hallituksen kaatuminen ei ole vahingollinen asia suurelle osalle suomalaisista. Sipilän projektien tulevaisuus riippuu nyt siitä, millaisen hallitusviritelmän keskusta saa aikaan ja onnistuuko tämä hanke ollenkaan. Rkp:n ja kristillisdemokraattien varaan rakennettu hallitus olisi hyvin hutera viritelmä, jonka enemmistöasema kaatuisi Paavo Väyrysen palatessa eduskuntaan. Myös palatsivallankumoukseen pettyneiden persuedustajien mahdollisesta uudesta ryhmästä ja loikkauksista on puhuttu paljon.

Vasemmistoliitto, vihreät ja sdp ovat vaatineet perustellusti uusia vaaleja. Poliittinen tilanne on muuttunut ja olisi myös tarpeellista antaa kansalaisten arvioida uudestaan puolueiden tekemisiä viimeisen kahden vuoden aikana. Edellisessä vaalikampanjassa nykymuotoisesta sote-uudistuksesta ei ollut tietoakaan ja koulutusleikkauksista valehdeltiin kylmästi kansalle.

Poliitikan kesä on ollut yleensä hiljaiseloa, mutta nyt tilanne on toinen. Vasemmistoliitto käy varmasti keskusteluja hallitusyhteistyöstä, mutta kokoomus-keskusta -pohjalla ja nykyisellä ohjelmalla hallitusvastuun ottaminen on epätodennäköistä. Syysvaalit sopisivat meille erittäin hyvin.