Marraskuussa Keski-Tanskan Aarhus järjesti yhdessä Länsi-Jyllandin poliisin sekä Euroopan kaupunkiturvallisuuden foorumin kanssa kansainvälisen konferenssin, johon sain tilaisuuden osallistua. Konferenssin teemana oli ääriliikkeiden radikalisoituminen ja väkivaltaistuminen. 300 vierasta 30 eri maasta – poliiseja, Euroopan kaupunkien johtajia, asiantuntijoita, kansalaisjärjestöjä sekä poliitikkoja – kokoontui jakamaan tietoa, hyviä toimintamalleja sekä kokemuksia. Konferenssin teema oli valitettavan ajankohtainen, pidettiinhän se Pariisin pommi-iskujen jälkimainingeissa tiukkojen turvatoimien saattelemana.
Aarhus on ollut kansainvälisen huomion kohteena kehittelemänsä ja toteuttamansa ns. Aarhusin mallin vuoksi. Mallia on kehitelty v. 2007 alkaen ehkäisemään yksilöiden radikalisoitumista parantamalla riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden sopeutumista yhteisöönsä. Syyrian konfliktin paisuttua, se on toiminut myös Tanskaan palanneiden jihadistitaistelijoiden sopeuttamiseksi takaisin yhteiskuntaan sekä tietenkin pyrkinyt ennalta ehkäisemään nuorten lähtöä sinne. Aarhusin malli ei ole kuitenkaan mikään vapaudu vankilasta -kortti, vaan mahdollisia rikoksia tehneitä rangaistaan. Mallista on saatu hyviä tuloksia. Neljän viime vuoden aikana n. 250 15–25 -vuotiasta nuorta on ollut toimenpiteiden piirissä. Heidän kohdallaan oli pääasiassa kyse riskistä islamisti – tai äärioikeistoradikalisoitumiseen, kahdessa tapauksessa äärivasemmistoon. Vuonna 2013 Tanskasta Syyriaan lähti 31 henkilöä, v. 2014 ja -15 enää vain pari. Aarhusin mallia tai siihen perustuvaa toimintatapaa on alettu toteuttaa muissakin Pohjoismaissa sekä mm. Alankomaissa.
Miksi Syyria ja jihad sitten houkuttelevat, mikä saa nuoret lähtemään äärimmäiselle tielleen? Aarhusissa luennoinut amerikkalainen psykologi Anne Speckhard on tutkinut syitä radikalisoitumiseen haastattelemalla yli 400 terroristia, tai heidän lähipiiriään vierailemalla vankiloissa, slummeissa, leireillä sekä kodeissa ympäri Lähi-itää, muutamissa Euroopan maissa sekä mm. Tšetšeniassa. Hänen mukaansa ääriliikkeille alttiina ovat menetyksiä ja epäonnistumisia kokeneet yksilöt. Ymmärrettävästi konfliktialueilla traumaattiset kokemukset, kidutus ja perheenjäsenten menetys saattavat ajaa koston tielle. Mutta mikä saa rauhan ja kohtuullisen hyvinvoinnin keskellä eläneet kääntymään terrorismiin tai jättämään kaiken ja lähtemään esim. Syyriaan? Syrjintä, sosiaalinen epäonnistuminen, vieraantuminen yhteisöstä, idealismi tai halu kuulua ryhmään voivat olla pontena äärimmäisille ratkaisuille, myös Suomessa.
Jokainen meistä haluaa kuulua johonkin ja tulla hyväksytyksi yhteisössään. Käännymme sen ryhmän puoleen, joka vastaa tarpeisiimme. Tämä koskee niin maahanmuuttajia kuin oman maamme kansalaisia. Pitkään jatkunut työttömyys ja turhautuminen eriarvoistavat ja altistavat myös suomalaisia ääriliikkeille. Näiden näkemysten valossa nuorisotyöttömyyden hoito ja syrjäytymisen ehkäiseminen ovat yhtä tärkeitä kuin maahanmuuttajien onnistunut kotouttaminen.