Juho Matinlauri

Aika äänestää rauhan puolesta

Kuluva hallituskausi on ollut tuskastuttavan pitkä rauhantyön näkökulmasta. Rauhanjärjestöt on ajettu ahtaalle rahoituksen suhteen ja tehty politiikka on ollut lähes kaikilta osin rauhantyön tavoitteiden vastaista. Suomi on sopimus toisensa jälkeen luisunut pois liittoutumattomuuden polulta ilman minkäänlaista julkista keskustelua. Trident Juncture lähetti itänaapurille sotaisan viestin uudesta asemastamme. Päätös aseviennin keskeyttämisestä Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin tehtiin liian myöhään.

Väitän, että kaiken tämän on mahdollistanut laajan rauhanliikkeen puute. Meillä on toki rauhanliike siinä mielessä, että on tärkeää asiantuntijatyötä ja muuta vaikuttamista tekeviä rauhanjärjestöjä, sekä välillä jopa spontaaneja rauhanmarsseja, mutta järjestäytyneestä joukkoliikkeestä ei ole tietoakaan. Puolustusministeri Niinistö on pystynyt ajamaan politiikkaansa ilman pelkoa siitä, että mitään vastarintaa syntyisi. Trollaukset naisten asepalveluksesta ja kukkakaalipirtelöstä ovat kyllä herättäneet keskustelua, mutta samalla miljardien hävittäjähankinnoista vallitsee huutava hiljaisuus.

Trollaukset naisten asepalveluksesta ja kukkakaalipirtelöstä ovat kyllä herättäneet keskustelua, mutta samalla miljardien hävittäjähankinnoista vallitsee huutava hiljaisuus.

Rauhanliikkeen kasvamista joukkoliikkeeksi jarruttaa ennen kaikkea laaja asevelvollisuus, jonka vuoksi suurin osa miehistä ei koskaan tule allekirjoittamaan rauhanliikkeen viestiä sellaisenaan. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton, sillä tuoreen tiedon mukaan aseellinen maanpuolustustahto on selvästi laskussa. Suomalaisilla on edelleen korkea halu osallistua maanpuolustukseen, mutta aseelliseen ratkaisuun ja samalla nykyiseen asevelvollisuusjärjestelmään uskotaan aiempaa vähemmän.

Millainen voisi olla moderni rauhanliike, joka vastaisi suomalaisten muuttuviin asenteisiin? Laaja joukko saataisiin taakse, jos tietyt edellytykset ovat kunnossa. Tärkeintä on toiminnan väkivallaton luonne, joka tarkoittaisi, että aina mielenosoituksiin halukas mustien huppupaitojen osasto olisi tylysti suljettava ulos alusta lähtien. Liikkeen tulisi välttää puoluepoliittista leimautumista, joten ihmisiä tarvittaisiin mukaan yli puoluerajojen, myös keskustaoikeistosta. Liikkeen myös täytyisi ottaa huomioon ilmastonmuutos suomalaisten suurimpana koettuna turvallisuusuhkana.

Liikkeen rakentaminen ei tapahdu yhdessä yössä. Tässä hetkessä on tärkeintä keskittää resurssit ensi kevään vaaleihin. Rauhanliikkeellä on selkeät vaatimukset hallitusneuvotteluihin. Tärkeimpiä ovat nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän purkaminen, hävittäjähankintojen karsiminen sekä liittyminen rypäleaseet ja ydinaseet kieltäviin sopimuksiin. Kaikki näistä vaatimuksista ovat täysin realistisia ja toteutettavissa, jos niihin löytyy poliittista tahtoa.

Nato-jäsenyyden sijaan on keskusteltava siitä, onko sotaharjoituksiin osallistuminen kansallisen etumme mukaista.

Nato-jäsenyyden sijaan on keskusteltava siitä, onko sotaharjoituksiin osallistuminen kansallisen etumme mukaista. Venäjälle on jatkossakin tärkeää tehdä selväksi, ettemme hyväksy kansainvälisen oikeuden rikkomuksia, mutta tämä viesti voi olla ristiriidaton vain siinä tapauksessa, jos se lähetetään myös Yhdysvaltojen suuntaan. Suomella olisi paljon enemmän annettavaa kansainvälisten jännitteiden purkamisessa.

Edellisten vaalien jälkeen on käynyt selväksi, että vallan kahvassa hetkeäkään ei ole hukattu, vaan jokainen tilaisuus on käytetty hyödyksi. Sipilän hallituksen päätökset on kuitenkin apatian sijaan käännettävä toivoksi siitä, että seuraavalla hallituskaudella politiikan suuntaa ehtii hyvin pitkälle muuttaa nykyisestä. Huhtikuussa on aika äänestää rauhan puolesta, sotaa vastaan.

 

Kolumni on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 8/18.


Kommentit