Kirjoittaja ehdottaa nuorisotyön tai psykiatristen sairaanhoitajien jalkauttamista peruskouluihin, yksinäisyyden juurisyitä kitkemään. (Arkistokuva)

Ei anneta sijaa yksinäisyydelle

Yli puolet 16–20-vuotiasta nuorista tuntee olonsa ainakin joskus yksinäiseksi. Noin joka neljäs työelämän ulkopuolella oleva työikäinen kokee olevansa yksinäinen melko usein tai jatkuvasti. Noin joka kolmas yli 65-vuotias tuntee itsensä ajoittain yksinäiseksi. Tässä vain muutamia poimintoja siitä, kuinka suomalaiset kokevat ja potevat yksinäisyyttä. Erityisesti näin joulun aikaan yksinäisyys konkretisoituu liian monen ihmisen arjessa. Yksinäisyys onkin ongelma, joka lävistää koko suomalaisen yhteiskunnan jättäen siihen vääjäämättä oman jälkensä. Kaikista karmeimman jäljen se jättää kuitenkin yksinäiseen ihmiseen ja hänen elämäänsä.

Meillä jokaisella on tarve tulla kohdatuksi juuri sellaisena kuin olemme. Meillä jokaisella on halu tulla huomatuksi ja arvostetuksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi. Jos ympäriltä puuttuvat toiset ihmiset, eivät nämä luonnolliset tarpeet millään täyty. Ja se jos mikä jättää jäljen. Puhumme paljon esimerkiksi syrjäytymisestä, mielenterveysongelmien yleistymisestä ja päihteiden käytön lisääntymisestä, mutta kuinka usein puhummekaan näiden ilmiöiden juurisyistä?

Ei ole oikeastaan ihme, että näin moni meistä syrjäytyy tai on yksinäinen.

Tässä ajassa, jossa keskitymme hyvinvoinnin kasvattamisen sijaan hyvinvoinnista leikkaamiseen ja kurjistamiseen, ei ole oikeastaan ihme, että näin moni meistä syrjäytyy tai on yksinäinen. Kuinka paljon yhteiskunnassa on enää jäljellä paikkoja kohtaamisille ja ihmisenä olemiselle toinen toisillemme? Ei niitä paikkoja liikaa ole. Liikaa ei ole myöskään jäljellä ihmisiä, joilla on aikaa ja mahdollisuuksia olla ihan vain ihminen toiselle ihmiselle. Pahimmillaan yksinäinen ihminen ajautuu hakemaan ymmärrystä ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta hänelle haitallisista ympäristöstä, kuten esimerkiksi päihde- ja rikollisporukoista. Tätähän me emme kenellekään toivo.

Yksinäisyyttä ei poisteta sormia napsauttamalla, eikä liiemmin sysäämällä vastuuta siitä jollekin yksittäiselle toimijalle. Jos siihen olisi helppoja ratkaisuja, ne olisi varmasti jo tehty. Meidän on uskallettava tarttua härkää sarvista ja myönnettävä se, että tarvitsemme yhteiskunnan eri sektoreiden läpi leikkaavan kansallisen ohjelman yksinäisyyden torjuntaan.

Ohjelman keskiössä tulee olla riittävien resurssien turvaaminen valtion toimesta koulutuksen saralle, erityisesti peruskouluun, sekä satsaaminen terveydenhuollon ennaltaehkäiseviin palveluihin kaikkia ikäryhmiä ajatellen. Konkreettisia tekoja voisivat olla esimerkiksi jalkauttaa nuorisotyö tai psykiatriset sairaanhoitajat osaksi koulutyön arkea ja taata riittävät resurssit kotihoitoon, jotta aikaa jäisi olla myös ihminen ihmiselle.

 

Miikka Kortelainen
Kajaani


Kommentit

Lisää aiheesta

Ei anneta poikienkaan kadota

Olen ollut mukana erilaisissa kuntoutushankkeissa, joissa on etsitty syrjäytymisen syitä ja yritetty pysäyttää syrjäytymiskehitystä, pyritty... Lue lisää