Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Asumisen solumuoto

Aikaamme leimaa asuntoihinsa muumioituvat vanhukset. Otsikoissa niillä ei näe enää usein reviteltävän, mutta ei ole mitään syytä olettaa ilmiön täysin kadonneenkaan. Omaisten ja läheisten puute tai välinpitämättömyys on tärkein syy ilmiön taustalla. Samasta syystä johtuva yksinäisyys ja toimettomuus ajaa vanhuksia masennukseen ja jopa itsemurhiin.

Tätä pähkäillessä sitä tulee väkisin miettineeksi, eikö tähän todella olisi mitään järkeenkäypää ratkaisua. Eräs ehdotus, jollaista en ole kuullut toteutettavan, tuli mieleeni. Idea on vapaasti käytettävissä – nimittäin vanhusten soluasuminen.

Soluasumista rakennetaan/tarjotaan pääasiassa vain opiskelijoille. Miksei vastaavia asumismuotoja olisi tarjolla myös vanhuksille? Enkä tarkoita nyt laitosmaisia hoitokoteja tai muuta avustettua toimintaa, vaan ihan sellaista tavallista asuntoa, jollaisiin suurkaupunkien muumiotkin ovat unohtuneet.

Edut olisivat lukuisat.

Ensinnäkin hinta. Soluasuminen on halpaa. Siksihän opiskelijatkin sitä harrastavat. Eläkkeiden tasoa moititaan huonoksi. Tämä siis parantaisi monen tilannetta jo lähtökohtaisesti.

Toiseksi vertaistuki, tai mahdollisen ulkopuolisen avun tarpeen väheneminen. Soluasuntojen jaettu keittiö on paitsi kohtauspaikka, sen voi myös valjastaa yhdessä tekemiselle. Tällöin kyvyiltään heikentyvä voi nojata päivittäisaskareissa asuintovereiden pieneen apuun.

On myös perusteltua ajatella tämän pitävän ihmisen toimintakykyisenä pidempään, kuin yksin eläessä, seuran aktivoivan vaikutuksen vuoksi. Yhteisöllisen asumisen muoto on sovellettavissa tietysti muillekin ihmisryhmille kuin eläkeläisille.

Rakennuskantakaan ei olisi pullonkaulana tämän kaltaisille hankkeille, sillä kuten kaikki tietävät, opiskelupaikkojen väistämättömiltä vaikuttavat vähennykset johtanevat useissa tapauksissa kokonaisten yksiköiden sulkemiseen, jolloin paitsi että opiskelijamäärät yleensä vähenevät, loppuvat ne joiltain alueilta kokonaan. Tämän vuoksi tyhjilleen on jäämässä soluasunnoiksi rakennettuja rakennuksia. Mutta ei välttämättä, mikäli ne ymmärretään hyödyntää.

Tavallisiksi asunnoiksi muuttaminen vaatisi investointeja, ja vaikka se olisikin työllisyysnäkökulmasta jopa toivottavaa, ei kaikkea niidenkään varaan voi laskea.

Jotenkin minusta tuntuu, että meidän maassamme on ikääntymässä riittävän ennakkoluuloton sukupolvi, joista osalla on ehkä nuoruudestaan jo kokemusta jonkinlaisesta kommuuniasumisesta.

Mikään ei estä vielä toimintakykyisenä, täysissä sielun ja ruumiin voimissa porskuttavia aktiivisia ikäihmisiä perustamasta vaikka yhdistystä, joka tämmöistä asumista heille itselleen järjestäisi. Itse ainakin voisin kuvitella tämmöiseen ryhtyväni sitten, kun se tulee ajankohtaiseksi.

Kirjoittaja on Vasemmistoliiton Lapin piirin 1. varapuheenjohtaja ja puoluevaltuuston jäsen