Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Näkökulmat

Tehokkuus on osa ongelmaa

Osallistuin helmikuun alussa Antti ja Tiina Herlinin säätiön sekä ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalitionin ilmastopolitiikkaa käsittelevään tilaisuuteen. Illallisella keskustelin muutaman merkittävän elinkeinoelämän vaikuttajan kanssa paitsi ilmastopolitiikasta myös terveyspalveluita.

Ilokseni ja yllätyksekseni olimme hyvinkin samoilla linjoilla. Painotimme kaikki toimivan julkisen terveydenhuollon merkitystä ja toisaalta päivittelimme vuosien varrella tehtyjä virheitä.

Uuden julkisjohtamisen opit (new public management) ovat jo kauan aikaa sitten pesiytyneet Suomen julkista sektoria koskeviin puhetapoihin ja toisaalta julkisyhteisöjen tekemiin hankintoihin. Palveluiden yksityistäminen ja kilpailutus on nähty itsetarkoituksellisena vaikka se ei edistäisi organisaation tavoitteita ja toimintoja tai olisi kokonaistaloudellisesti edullisinta. Retoriikka on pitkään keskittynyt tehokkuuden maksimointiin, eli uusien asioiden tekemiseen samalla rahasummalla. Tämä on yksinkertaisesti huonoa johtamista ja epätarkoituksenmukaista.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Julkisen sektorin tehostamispuhe on paradoksaalisesti johtanut säästöihin ja ratkaisuihin, joita ei koskaan hyväksyttäisi yksityisellä sektorilla. Vuosien “turhasta byrokratiasta” karsimisen jälkeen olemme tilanteessa, jossa monet lääkärit eivät enää halua työskennellä terveyskeskuksissa siksi, että ne on käytännössä kuristettu hengiltä karsimalla kaikki “ylimääräinen” tukihenkilöstö. Lääkärit kertovat usein heidän työaikansa kuluvan paperi- ja hallintotyöhön, oman työpisteen siivoamiseen tai kaikenlaiseen muuhun kuin tärkeimpään, eli potilastyöhön. Vastaava kehityskulku on nähtävissä koulutusaloilla. Varhaiskasvatusjohtajien seminaarissa, johon osallistuin, moni kyseli sihteerien perään. Kun kaikki työaika menee hallinnolliseen työhön eivät päiväkotien johtajat ehdi johtamaan kasvatuksellista ja pedagogista työtä. Oletan, että myöskään hyvin harva yksityinen yritys hyväksyisi henkilöstönsä kulumista it-katastrofien kuten Apotin kanssa painimiseen.

Kun päivystys on keskitetty ja terveyskeskusten aukioloaikoja on karsittu samalla kun työvoimapula peruspalveluissa on krooninen, yhä useampi hoidattaa vaivojaan päivystyksessä. Tässä mielessä ikuinen tehostamispuhe on johtanut jo merkittäviin rakenteellisiin ongelmiin. Esimerkiksi Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on arvioitu, että noin 40 prosenttia toimenpiteistä, jotka hoidetaan päivystyksessä voisi hoitaa perusterveydenhuollossa. Paineen kasvettua näin suureksi päivystyksessä se uhkaa pahimmillaan oikein vakavien ja akuuttien vaivojen hoitamista.

Oikeistosta kuullaan taas uusia tehostamispuheita ja kokoomus ajattelee voivansa leikata miljardin turhasta byrokratiasta ja siten lisäävänsä tehokkuutta. Tosiasiassa tämä syventää pahan kierrettä.

Aivan hetken kuluttua käydään Suomessa eduskuntavaalit. Suurimpia puheenaiheita ovat ja tulevat olemaan valtiontalous ja yleinen talouskehitys. Oikeistosta kuullaan taas uusia tehostamispuheita ja kokoomus ajattelee voivansa leikata miljardin turhasta byrokratiasta ja siten lisäävänsä tehokkuutta. Tosiasiassa tämä syventää pahan kierrettä.

Kaikilla on oltava oikeus tehdä työnsä hyvin ja suunnitelmalliseen työskentelytapaan. Siksi harkitsen nostaa vaalikeskusteluissa esiin vaatimuksen riittävästä määrästä sihteereitä ja avustajia julkiselle sektorille. Lääkärien, sairaanhoitajien, varhaiskasvatusopettajien, lastenhoitajien ja muiden on saatava keskittyä työhön, johon heidät on koulutettu.

Kirjoittaja on opetusministeri ja vasemmistoliiton puheenjohtaja.

Kategoriat
Näkökulmat

Tarvitsemme paremman soten

Sipilän hallitus on laskentavasta riippuen nyt kolmas hallitus, joka yrittää saada sote-uudistuksen aikaiseksi Suomessa. Uudistukselle 0n kyllä tarvetta. Jonot terveydenhuoltoon ovat liian pitkät ja potilaita pompotellaan liian usein eri yksiköiden välillä. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut ovat Suomessa Pohjoismaiden korkeimpia, ja kasvattavat terveyseroja. Sote-palveluiden saatavuuden ongelmat näkyvät myös eliniän odotteessa. Köyhä mies elää keskimäärin yli kymmenen vuotta vähemmän kuin rikas.

Sote-uudistukselle alun perin määritellyt tavoitteet liittyivät juuri palveluiden saatavuuden ja tasa-arvon parantamiseen. Uudistuksella piti parantaa alueellista tasa-arvoa, vahvistaa julkisia palveluita sekä luoda saumattomia hoitoketjuja palveluiden integraation kautta, Kainuun soten ja Eksoten kehittämien mallien mukaisesti. Siellä sote-palvelut on koottu laaja-alaisiin sote-kuntayhtymiin. Juuri palveluiden kokoaminen samojen järjestäjä-tuottaja-organisaatioiden alaisuuteen on keino, jolla myös sote-uudistuksessa oli tarkoitus saada aikaiseksi parempaa hoitoa, säästöjä ja ratkaista nykyjärjestelmän ongelmat.

Hallituksen nyt valitsema pakkoyhtiöittämis-­ ja ulkoistamismalli tarkoittaa, että näiden tavoitteiden toteuttaminen ei ole mahdollista. Valtaosa sosiaalihuollon palveluista ja erikoissairaanhoidosta jää maakunnan liikelaitoksen vastuulle, kun avoterveydenhuollon palvelut sekä sosiaalipalveluiden neuvonta eriytetään valinnanvapauden piiriin yksityisille hoidettavaksi. Kuntayhtymien kaltaiset julkiset toimijat joutuvat pilkkomaan jo toimiviksi todetut järjestelmät ja palvelukokonaisuudet. Uudistus merkitsee entistä eriytetympää palvelujärjestelmää ja on askel kauemmas integraatiosta.

Uudistus merkitsee entistä eriytetympää palvelujärjestelmää ja on askel kauemmas integraatiosta.

Sen lisäksi sote-uudistuksessa on monta tekijää, jotka voivat muodostaa uhan lähipalveluille sekä kasvattaa alueellista epätasa-arvoa. Ensimmäinen on valinnanvapaus itsessään. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti on arvioinut, että valinnanvapaus tulee toteutumaan vain viidessä maakunnassa. Pitää olla riittävä väestöpohja ja riittävästi potilaita, jotta kilpailu syntyy. Muualla julkinen valta tulee edelleen kantamaan vastuun kansalaisten perustuslaillisista oikeuksista saada palvelua.

Toinen uhka lähipalveluille on sote-uudistukseen kytketty kolmen miljardin säästötavoite. Koska maakuntien rahoitus tulee suoraan valtiolta, mahdollistaa se valtiolle maakuntien laittamisen tiukalle säästökuurille. Julkisten sote-palveluiden menot ovat 2000-luvulla kasvaneet vuosittain keskimäärin noin 2,9–3,4 prosenttia. Hallituksen säästötavoite on alentaa tätä vuoteen 2029 saakka noin 0,9 prosenttiin. Koska valinnanvapausmallin epäillään nostavan järjestelmän kustannuksia nykyisestä, on tämä tavoite toteutettavissa vain nostamalla jo valmiiksi korkeita asiakasmaksuja, karsimalla palveluverkkoa – tai muuttamalla palvelulupausta. Se tarkoittaa, että kansalaiset eivät enää olisi oikeutettuja julkisesti rahoitettuihin sosiaali- ja terveyspalveluihin nykyisessä määrin.

On hyvin todennäköistä, että maakunnat reagoivat säästöpaineeseen karsimalla palveluverkkoa.

On hyvin todennäköistä, että maakunnat reagoivat säästöpaineeseen karsimalla palveluverkkoa. Koska maakunnat ovat velvoitettuja vuokraamaan sote-kiinteistöt kunnilta ainoastaan uudistuksen jälkeisen siirtymäajan ajaksi, on olemassa riski, että tyhjilleen jääneet kiinteistöt jäävät rasittamaan erityisesti pienten ja haja-asutusalueiden kuntia.

Suomi tarvitsee paremman soten, kuin mitä Sipilä nyt meille tarjoaa. Vasemmistoliitto haluaa toteuttaa sote-uudistuksen alkuperäisten tavoitteiden pohjalta. Integraatio toteutuu parhaiten siirtämällä niin järjestämis- kuin tuottajavastuu maakunnille. Sen lisäksi tulee vahvistaa potilaiden itsemääräämisoikeutta ja subjektiivisia oikeuksia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Kyse tulee olla kansalaisten tasa-arvoisen aseman edistämisestä, ei yritysten.