Markus Korjonen

Demokratian pääsykoe

Perustuslaissa lukee, että “Suomi on täysivaltainen tasavalta” (1 §), ja että “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle” (2 §). Kalliita sanoja. 3 § täsmentää vielä, että “Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta”. Tämän vuoksi meillä aina aika ajoin järjestetään eduskuntavaalit, joissa valitsemme päättäjät säätämään meille lakeja.

Vaikuttaisi siltä, että elämme demokraattisessa yhteiskunnassa, mutta onko se näin yksinkertaista? Kuinka tunnistamme aidon demokratian? Ja onko demokratia ylipäätään paras vaihtoehto asioiden järjestämisen tavaksi?

Ensimmäinen kysymys on sinänsä kimurantti, että demokratiaa ei sinänsä ole missään yksiselitteisesti määritelty. Vertailu on siis vaikeaa, mutta ei mahdotonta.

Demokraattisia yhteisöjä ja yhteiskuntia on ollut olemassa antiikin kaupunkivaltioista tähän päivään useissa eri muodoissa ja nykyäänkin niiden kirjo on valtava. Erilaisuudestaan huolimatta kaikkien niiden kansalaiset ovat varmaankin itse ajatelleet elävänsä demokratiassa ja toiseen aikaan ja paikkaan siirrettynä mieltäisivät uuden ympäristön koko lailla toisin. Meidän ajastamme käsin on vaikea nähdä kreikkalaisia poliksia minään demokratian ihanteena. Äänioikeus oli vain harvoilla ja valituilla, vapailla miehillä. Siitä asti on äänioikeus laajentunut koskemaan yhä suurempia joukkoja ja nykyään se onkin lähestulkoon jokaisella, jota ei vakavasta syystä ole vajaavaltaiseksi todettu.
Toinen kysymys johdattelee meidät pohtimaan, onko tämä kuitenkaan toivottava kehityksen suunta.

Äänioikeuden laajentamista ja demokratiaa ylipäätään vastaan on sen syntypäivistä asti kritisoitu siitä, että täysin kykenemättömät päästetään päättämään omista ja yhteisistä asioista. Argumentin takana on ajatus siitä, että osa meistä on joko kykenemätön tai haluton uurastamaan todellisen oman parhaansa ymmärtämiseksi ja näin ollen tällainen henkisesti vajaavaltainen joukko päättäisi toistensa asioista, sotkien samalla niidenkin kuviot, jotka siihen pystyisivät. Tätä mieltä oli muun muassa Valtio-teoksestaan tunnettu Platon. Ajatuksen mukaan olisi parempi, että pätevöitynyt eliitti huolehtii myös tämän tylsämielisten porukan asiat heidän omaksi parhaakseen. Esimerkiksi naisten äänioikeutta on myös vastustettu tällä argumentilla.

Henkinen vajaavaltaisuus on kuitenkin vahva argumentti, jota on vaikea kiistääkään. Saammehan todistaa myös demokratian huippupaikoilta tehtyä onnettoman huonoa ja tuhoisaa politiikkaa.

Meille kaikille lienee selvää, että niissä yhteiskunnissa, joissa naisten, tai tummaihoisten, tai minkä tahansa määritellyn joukon asioiden hoito on ulkoistettu heidän parhaansa niin sanotusti paremmin ymmärtäville, on heidän etunsa tullut ajetuksi sietämättömän huonolla tavalla. Siksipä kehotankin tulevana vaalipäivänä pohtimaan kumpaan joukkoon haluaa itsensä asettaa: Siihen, joka ymmärtämättömänäkin tavoittelee parastaan, vaikkapa yrityksen ja erehdyksen kautta, kuin siihen, joka tämän mahdollisuuden ulkoistaa näille samoille tunareille.


Kommentit