Eläkeläiset ry:n Lapin aluetoimikunta vetoaa ikäihmisiin, jotta he käyttäisivät äänioikeuttaan eläkeläisten aseman kohentamiseksi. (Arkistokuva)

Eläkeläinen, vaikuta kuntavaaleissa!

Äänestäjinä valitsemme, mitkä arvot ovat pohjana, kun kotikuntamme asioista päätetään. Kysymys on meidän jokaisen arjen sujuvuuteen ja elämisen ehtoihin vaikuttavista tärkeistä asioista. Äänestämällä ja itsekin ehdokkaaksi asettumalla saamme eläkeläistenkin elämäntilanteen tarpeet huomioonotetuksi kuntamme hallintoelimissä.

Pidämme tärkeänä, että palvelut tuotetaan lähellä, niihin pääsy on esteetöntä myös pyörätuolilla ja rollaattorilla ja että elämä olisi muutenkin turvallista kunnassamme.

Pidämme tärkeänä, että palvelut tuotetaan lähellä, niihin pääsy on esteetöntä myös pyörätuolilla ja rollaattorilla ja että elämä olisi muutenkin turvallista kunnassamme.

Odotamme, että kuntapäättäjät kantavat vastuun palveluista eikä yksityistä tai pakkoyhtiöitä niitä demokraattisen päätöksenteon tavoittamattomiksi. Hyvän hoivan takeeksi on huolehdittava myös ammattitaitoisen henkilöstön riittävyydestä palvelutuotannossa.

Terveyskeskusmaksut tulisi poistaa, lääkkeiden ja matkakulujen omavastuuosuuksia alentaa, jotta pienten eläkkeiden varassa elävät eivät joutuisi turvautumaan toimeentulotukeen.

Liikuntapalvelujen saaminen maksuttomiksi yli 65-vuotiaille pitäisi yllä eläkeläisten toimintakykyä ja fyysistä kuntoa, mikä toisi säästöjä sairaanhoitokuluissa ja vaikuttaisi myönteisesti ikäihmisten elämänlaatuun. Maksuttomat, esteettömät, kunnan järjestämät eläkeläistoiminnan tilat palvelisivat myös samaa tavoitetta.

Kunnallisten vanhusneuvostojen toimintaedellytyksistä on huolehdittava myös jatkossa, vaikka tulevan maakuntahallinnon yhteyteen tulee vastaava elin, sillä kunnille jää vielä paljon tehtäviä, joista päätettäessä tarvitaan ikäihmisten näkökulman esiintuomista.

Käyttämällä äänioikeuttamme ja asettumalla ehdokkaaksi voimme vaikuttaa, että tulevissa kuntapäättäjissä on eläkeläisiä ja muita eläkeläisten arkea ja tarpeita tuntevia henkilöitä.

 

Eläkeläiset ry:n Lapin Aluejärjestö ry
Aluetoimikunnan kokous Rovaniemellä 24.02.2017


Kommentit

Lisää aiheesta

Lapaluodon kaavoittamisesta

Raahen Lapaluodon kaavoittaminen on taas esillä paikallisen kepulaisen vaalitärppinä. Tuntuu siltä, että vain "oikeat" henkilöt... Lue lisää

Sinuakin tarvitaan kuntapäättäjänä

Parin kuukauden kuluttua valitaan Kemin kaupunginvaltuustoon 43 uutta valtuutettua. Seuraavien neljän vuoden ajan he päättävät... Lue lisää