Eurooppaan vaeltaa ihmisiä sotaa ja ilmastonmuutosta pakoon. Suomi on saanut osansa heistä ja tulee saamaan vielä paljon lisää tulevaisuudessa. Sulkeutuneisuuden aika on ohi, ja seuraavat 100 vuotta tulevat näyttämään erilaiselta.
Aikaisin aamulla 18. kesäkuuta vuonna 2015 irakilainen tietoliikenneinsinööri Osama Al-Ogaili oli polvillaan tienposkessa jossain päin Bagdadia. Silmät peitettynä ja kädet eteen sidottuna hän nosti kätensä päänsä päälle. Hän odotti laukausta. Hetki kului. Auto käynnistettiin hänen lähellään. Renkaat rahisivat ja auton ääni loittoni.
Se oli yksi liian monesta kerrasta, jolloin Al-Ogaili ehti kuolla mielessään. Maaliskuussa 2015 terroristijoukko tunkeutui Al-Ogailin kotiin, mutta hän ei ollut kotona. Kesäkuun 11. päivänä Al-Ogaili ei ollut niin onnekas. Terroristit kidnappasivat hänet. Häntä pidettiin suuressa vankilaksi muutetussa talossa. Seinien läpi kantautui muiden vankien ääni.
Terroristit kidnappasivat hänet. Häntä pidettiin suuressa vankilaksi muutetussa talossa.
Muutamista kidnappaajien nimistä ja heidän aksentistaan Al-Ogaili päätteli, että hänen vangitsijansa olivat šiiamuslimeita. Vuosien saatossa Irakiin oli syntynyt puolisotilaallisia joukkoja kuin sieniä sateella. Vaikka puolisotilaalliset joukot taistelevatkin koko maailmaa terrorisoivaa ISIS:tä vastaan, ei tilanne ole kuitenkaan mustavalkoinen. Sota ISIS:tä vastaan on heidän kantiltaan uskonsota, ei pyrkimys hävittää terroristijärjestö.
Al-Ogaili oli vangittuna seitsemän päivää. Koko tuona aikana hänen kidnappaajansa eivät puhuneet mitään rahasta, vaan kyselivät Al-Ogailin mielipiteitä uskonnosta ja kutsuivat häntä ateistiksi. Hän oli varma kuolevansa.
Myöhemmin hän sai tietää kidnappaajien puhuneen hänen perheensä kanssa. He olivat vaatineet 100 000 dollaria Al-Ogailista, mutta vapauttivat hänet 45 000 dollarin hinnalla. Kidnappaajat eivät olleet kuitenkaan tyytyväisiä tähän summaan. Pian vapauttamisen jälkeen he tunkeutuivat taas Al-Ogailin kotiin ja pahoinpitelivät hänen isänsä. Al-Ogailin onneksi hän oli viemässä raskaana olevaa vaimoaan tämän perheen luo. Vaimo vaati miestään hylkäämään kotimaansa jottei heidän lapsensa jäisi ilman isää. Siitä alkoi Osama Al-Ogailin matka kohti Suomea.
Pelastusrengas
Bagdad on täynnä tarkastuspisteitä, joita valvovat sekä Irakin armeija että puolisotilaalliset joukot. Lainkuuliaisen Al-Ogailin ensimmäinen ajatus oli hankkia viisumi, mutta sen hankkiminen Irakista olisi ollut liian vaarallista, joten hän matkusti Turkkiin. Viisumin hankkiminen sieltä osoittautui mahdottomaksi. Hänen ainoa mahdollisuutensa paeta vainoajiaan oli ylittää Egeanmeri laittomasti.
Kuukausi sitten hän oli monikansallisessa yhtiössä hyväpalkkaisessa työssä tiiminjohtajana, kotona odotti raskaana oleva vaimo. Nyt Al-Ogaili odotti veneen lähtöä metsässä kahdeksan tuntia. Viidelle hengelle tarkoitettuun veneeseen nousi Al-Ogailin lisäksi kahdeksan muuta: syyrialainen perhe, toinen irakilainen mies ja veneen kuljettaja. Kuljettajan mukaan matkan olisi pitänyt kestää vain puoli tuntia nopealla veneellä.
Aallot olivat korkeat sinä päivänä, 7. heinäkuuta 2015. Veneessä oli neljä henkeä liikaa, ja veneen reunassa istunut irakilainen mies oli lihava. Vene kallistui, hörppäsi vettä ja kaatui. Korkeat aallot repivät ryhmän erilleen, ja pian Al-Ogaili oli yksin. Hän oli ottanut metsästä mukaansa pelastusrenkaan. Hänen maallinen omaisuutensa sillä hetkellä oli hänen vihkisormuksensa, rannekello ja metsästä löydetty pelastusrengas.
Hänen maallinen omaisuutensa sillä hetkellä oli hänen vihkisormuksensa, rannekello ja metsästä löydetty pelastusrengas.
Kelluessaan meressä AlOgaili ajatteli, ettei hän voi kuolla nyt. Hänen ruumistaan ei löydettäisi, eikä hänen perheensä tiennyt missä hän oli tai mitä hänelle oli tapahtunut. Hän ajatteli syntymätöntä lastaan ja perhettään. Hän ajatteli ja odotti. Hän odotti, kunnes kuuden tunnin jälkeen aurinko ja suolainen vesi tekivät tehtävänsä. Vanhaan rispaantuneeseen pelastusrenkaaseen alkoi muodostua reikiä. Al-Ogaili koitti tukkia reiät sormillaan, kunnes puolen tunnin kuluttua rengas oli tyhjä. Sitten hän vain yritti selviytyä. Hän ajatteli, että vaikka Jumala olisi olemassa, mitä hän tekisi? Nostaisi hänet merestä? Hän tunsi olonsa toivottomaksi. Henkinen väsymys otti vallan ja sillä hetkellä Osama Al-Ogaili päätti kuolla. Hän sulki silmänsä ja nojasi taakse. Hän menetti tajuntansa saman tien. Kello oli 13.18.
Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen hän avasi silmänsä. Hän katsoi kelloaan. Oli kulunut kolme minuuttia. Kolmessa minuutissa tilanne oli muuttunut. Hän ei halunnutkaan kuolla ja kaukana näkyi laiva. Niin Al-Ogaili pelastui. Hän oli veden varassa seitsemän ja puoli tuntia.
Perhesiteet
”Ajatus perheestä sai minut haluamaan selviytyä”, Al-Ogaili sanoo nyt.
Lumi sataa maahan oululaisessa kerrostalolähiössä. Al-Ogaili on asunut nykyisessä asunnossaan yksitoista kuukautta, mutta nurkissa on vielä tavaroita pahvilaatikoissa. Sisustus on askeettinen. Kaikki viestii väliaikaisuudesta. Hän odottaa vaimoaan ja lastaan Suomeen. Hän itse sai oleskeluluvan lokakuussa 2016.
”Alustavasti on puhuttu, että saisin heidät kotiin kesäksi, mutta suomalainen byrokratia on mitä on”, hän sanoo nauraen.
Kohta 28 vuotta täyttävän Al-Ogailin katse on intensiivinen ja hymy valloittava. Koettelemuksistaan huolimatta hän on avoin.
Al-Ogailin pelastanut kalastaja vei hänet Kreikkaan. Sieltä hänen matkansa jatkui laillisia reittejä pitkin. Suomeen hän halusi toisaalta päästäkseen mahdollisimman kauas ongelmista, ja toisaalta koska oli kuullut hyviä asioita Suomesta. Irakilaisten keskuudessa Suomella on hyvä maine. Irakilaiset kokevat, että Suomessa ymmärretään heidän tilanteensa.
”Etsin parasta mahdollista paikkaa perheelleni. Tiesin, että Suomessa on yksi maailman parhaista koulutusjärjestelmistä ja työmahdollisuuksia insinööreille”, Al-Ogaili sanoo.
Myös hänen vaimonsa on insinööri. Pariskunta tapasi toisensa yliopistossa. AJ-Ogaili tarjosi vanhempana opiskelijana apuaan ja suhde kehkeytyi siitä ajan myötä. Pariskunta meni naimisiin. Lapsen piti syntyä tammikuussa 2016, mutta syntyikin keskosena lokakuussa 2015.
”En ole koskaan tavannut poikaani”, Al-Ogaili sanoo kaihoisasti.
”En ole koskaan tavannut poikaani”, Al-Ogaili sanoo kaihoisasti.
Hankalista lähtökohdista huolimatta Al-Ogaili on ylpeä irakilaisuudestaan.
”Irakilaiset ovat perhekeskeisempiä. Perheiden suhteet ovat vahvat, eikä ole häpeällistä asua vanhempien luona täysi-ikäisenä. Me myös pidämme huolta toisistamme ja tuemme toisiamme. Irakilaiset tekevät mitä ikinä voivat auttaakseen toista”, hän kertoo.
”Isäni opetti, että älä ikinä sano ’ei ole minun ongelmani’ jos näet jonkun pulassa”, hän jatkaa.
Yhteisön hyväksi
Al-Ogaili tuli Suomeen Tornion kautta. Ouluun päästyään hän keräsi viimeiset rahansa ja suunnisti ensitöikseen Burger Kingiin tyydyttämään nälkänsä.
”Kun auton kuljettaja sanoi, että olemme Suomessa, kysyin häneltä ’oletko varma’. Edes rajalla ei ollut lippuja. Vasta kun huomasin auton rekisterikilvestä kirjaimet FIN, uskoin olevani perillä”, hän kertoo.
Oulussa hänet sijoitettiin ensin Heikinharjuun, sitten Päivärinteelle. Kolme kuukautta Al-Ogaili vietti Hailuodossa, Turvasaari-hankkeen residenssissä. Saarella hän alkoi ideoida kirjaa koettelemuksistaan.
”Tarinani on uniikki, joten haluan kirjankin olevan jotain erityistä ja tavallisuudesta poikkeavaa. Tällä hetkellä kirjani on vain päiväkirja”, hän sanoo.
Toimettomuus ei Al-Ogailille sopinut. Vastaanottokeskuksessa istumisen sijaan hän tutustui uuteen kotikaupunkiinsa ja hankki pian itselleen töitä. Pian sen jälkeen hän oli hankkinut kuudelle muullekin turvapaikanhakijalle töitä. Työt eivät kuitenkaan tarjonneet hänelle tarpeeksi haastetta, joten hän lopetti ne.
”Joskus pitää osata sanoa ’ei’ menestyäkseen. Toisaalta ajattelin, että saattoi olla tyhmää kieltäytyä töistä”, hän sanoo nauraen.
Pian saapumisensa jälkeen Al-Ogaili perusti Salama-tiimin. Salama-tiimi on turvapaikanhakijoista koostuva talkoolaisporukka, jonka voi tilata Oulun alueella auttamaan erilaisissa askareissa.
”Ajatuksena oli se, että mitä maahanmuuttajat voisivat tehdä yhteisön hyväksi. Monesti yhteinen kieli nousee ongelmaksi, joten meidän piti löytää keino kiertää tuo ongelma”, Al-Ogaili kertoo.
”Ajatuksena oli se, että mitä maahanmuuttajat voisivat tehdä yhteisön hyväksi.”
Nykyään Salama-tiimi toimii Suomen Punaisen Ristin alaisuudessa.
”Ennen kuin SPR tuli matkaan, laitoin omia rahojani nettisivujen perustamiseen. Keksin ryhmälle nimen ja valitsin logon. Suomalainen taiteilijaystäväni auttoi suunnittelussa”, hän jatkaa.
Arabian kielessä sana salama viittaa turvallisuuteen ja rauhaan.
”Kun ryhmällä oli nimi ja puitteet, oli vapaaehtoisia yhtäkkiä helpompi saada. Nyt sitoutuneita talkoolaisia on 150”, Al-Ogaili kertoo.
Lainkuuliaisuutta
Perheen yhdistymisen lisäksi Al-Ogaili odottelee vastausta Oulun yliopistosta. Hän on hakenut opiskelemaan maisterin tutkintoa varten.
”Teknologinen osaaminen Suomessa on edistyneempää kuin Irakissa, joten minun pitää kuroa osaamisen kuilu umpeen. Paras tapa tehdä se on hankkia maisterin tutkinto”, hän kertoo.
Vaikka Al-Ogaili kävi Bagdadissa lahjakkaille tarkoitetun peruskoulun, häntä huolestuttaa yliopiston arvosanat.
”Tein yötöitä rahoittaakseni opiskeluni, joten aivosanani eivät ole parhaasta päästä”, hän kertoo.
Al-Ogailin askelmerkit ovat selvät. Kunhan perhe on turvallisesti Suomessa ja maisterin tutkinto taskussa, hän aikoo perustaa oman yrityksen.
”Minulla on myös varasuunnitelmia, sillä kaikki mitä minulle on tapahtunut, on tapahtunut yllättäen. Luulen, että koettelemuksieni jälkeen katson maailmaa eri tavalla. Kelluessani meressä sanoin itselleni ’en ole valmis kuolemaan’. Siitä lähtien olen kokenut, että elämälläni on tarkoitus ja haluan tietää, mikä se tarkoitus on”, hän sanoo.
Suomea hän aikoo opiskella yliopistossa.
”Osaan vähän perusteita, mutta en kokenut kielen opiskelua ensisijaisen tärkeäksi. Täällä pärjää englannilla, joten keskityin töiden etsimiseen. Mielestäni on väärin painottaa suomen opiskelemista alkuvaiheessa. Tärkeämpää olisi saada ihmiset töihin. Kotouttamisessa on paljon parantamisen varaa”, hän sanoo.
Al-Ogaili on aina ollut kiinnostunut maailmasta. Lapsena hän opiskeli maiden liput ja pääkaupungit. Vaikka hän ei osaa suomen kieltä, on hän opiskellut Suomen historiaa.
”Onneksi olkoon 100-vuotiaalle Suomelle! Arvostan sitä, kuinka Suomi pystyi lyhyessä ajassa muuttumaan yhdeksi maailman parhaista ja moderneimmista maista. Te myös piditte identiteettinne Ruotsin ja Venäjän vallan alla”, hän sanoo.
”Onneksi olkoon 100-vuotiaalle Suomelle! Arvostan sitä, kuinka Suomi pystyi lyhyessä ajassa muuttumaan yhdeksi maailman parhaista ja moderneimmista maista.”
Hän haluaa kasvattaa pojastaan suomalaisen, mutta ei unohtaa oman kulttuurinsa hyviä tapoja ja piirteitä.
”Suomalaisuudesta haluan esimerkiksi opettaa lainkuuliaisuuden. En pidä suomalaisesta byrokratiasta, mutta pidän siitä miten kaikki noudattavat sääntöjä. Myös täsmällisyys on hieno asia. Meidän kulttuurissamme ihmiset ovat huonoja noudattamaan aikatauluja. Toisaalta poikani pitää katsoa tulevaisuuteen, mutta toisaalta arvostaa kulttuuriperintöään. Haluan opettaa hänelle arvostusta ja toisten tukemista”, hän kertoo.
Lapsena Al-Ogaili halusi harrastaa karatea. Hän oli nähnyt kuvia sedästään valkoinen gi päällään. Poliittisen tilanteen takia harrastaminen ei ollut kuitenkaan mahdollista.
”Suomen rauhan ansiosta poikani voi harrastaa mitä haluaa. Hänen on rauhan ansiosta mahdollista opiskella ja saavuttaa potentiaalinsa”, Al-Ogaili sanoo.
Juttu on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 1/2017.