Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Hallituskriisiä ei tullutkaan

Vaaleja ei tule, vaan hallitus jatkaa ja perussuomalaisten vanhat ministerit ulkoministeri Timo Soini etunenässä pitävät salkkunsa, vaikka puolueen eduskuntaryhmä hajosi äärioikeistolaisen Jussi Halla-ahon noustua puheenjohtajaksi. Halla-ahon edustamista arvoista aluksi järkyttynyt ja hallitusyhteistyön hänen kanssaan torjunut pääministeri Juha Sipilä (kesk.) perui tiistaina hallituksensa eronpyynnön ja kertoi, että yhteistyö vanhojen perussuomalaisministerien kanssa jatkuu.

Perussuomalaisten kansanedustajien selvä enemmistö muodostaa nyt hallitukselle lojaalin Uusi vaihtoehto-nimisen ryhmän, johon tiistai-iltapäivään mennessä oli siirtynyt 23 puolueen yhteensä 37:stä kansanedustajasta, Soinin ohella muun muassa ministerit Jari Lindström, Pirkko Mattila ja Sampo Terho. Halla-aho tulkitsi heidän eronneen myös puolueesta. Hän kuvasi joukkoeroa yllätykseksi ja pahoitteli, että ”henkilöitä näin ostetaan ministerinimityksin muiden puolueiden palvelukseen.”

Vanhaan perussuomalaisten eduskuntaryhmään jäävät halla-aholaiset kansanedustajat saavat pitää kaikki puoluetukirahat. Taistelu vallasta ja asemista ei lopu eduskuntaryhmään, vaan edessä on monta mittelöä piirijärjestöjen, valtuustoryhmien, puoluetoimiston ja puolueen lehden suunnasta. Jyväskylän puoluekokouksessa johtopaikat jaettiin Halla-ahon kannattajille, mutta kentällä tilanne on kirjavampi ja jäsenkirjojen palautus on jo alkanut. Takana ovat heikosti menneet kunnallisvaalit, joissa perussuomalaisia äänesti enää 8,8 prosenttia, kun eduskuntavaaleissa 2015 kannatus oli lähes 18 prosenttia.

Pitkäaikaisen puheenjohtajan Timo Soinin siipien suojassa kasvanut Jussi Halla-aho on saanut maahanmuuttojankutuksellaan monet unohtamaan kapitalismin varsinaiset ongelmat kuten tuloerot, työttömyyden ja ympäristön saastumisen.

Jyväskylän puoluekokouksessa masinoidut äänestykset olivat kuin keskisormen näyttö muulle yhteiskunnalle. Perussuomalaisten varapuheenjohtajiksi kelpasivat vain Halla-ahon rasistisen maahanmuuttolinjan tukijat Laura Huhtasaari, Teuvo Hakkarainen ja Juho Eerola. Terävimpään kärkeen ei muuten kuulu yhtään pohjoissuomalaista.

Eduskuntaryhmän hajotessa halla-aholaiseen ryhmään jäivät Pohjois-Suomesta oululaiset kansanedustajat Olli Immonen ja Ville Vähämäki. Uusi vaihtoehto-ryhmään siirtyivät Pirkko Mattila ja Hanna Mäntylä.

Pitkäaikaisen puheenjohtajan Timo Soinin siipien suojassa kasvanut Jussi Halla-aho on saanut maahanmuuttojankutuksellaan monet unohtamaan kapitalismin varsinaiset ongelmat kuten tuloerot, työttömyyden ja ympäristön saastumisen. Tämä on sopinut Suomen muille porvaripuolueille, jotka nyt yhdessä vanhojen persuministerien kanssa voivat jatkaa tärkeitä projektejaan julkisen sektorin alasajamiseksi ja rahavirtojen ohjaamiseksi yksityisbisnekseen, kuten esimerkiksi sote-uudistuksessa tapahtuu.

Vähän toistakymmentä halla-aholaista perussuomalaista siirtyy eduskunnassa opposition riveihin. Vasemmiston ja vihreiden työlle edistyksellisen politiikan puolesta tästä ryhmästä tuskin on paljon apua. Oppositiossa joutuvat jatkamaan myös kristilliset ja ruotsalaiset, jotka jo hetken ehtivät odottaa hallituskutsua.