– Tulevaisuutta ei pidä antaa oikeiston yksityisomaisuudeksi, sanoi Hanna Sarkkinen Jyväskylässä. (Arkistokuva: Tero Kaikko)

Hanna Sarkkinen Jyväskylässä: Loppu puolustustaistelulle

– Työntekijöiden, vähävaraisten, päähän potkittujen ja tavallisten tallaajien puolustaminen ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentaminen ei saa olla vain puolustustaistelua. Meillä pitää olla myös kehittämisvisioita ja ideoita paremmasta yhteiskunnasta. Sillä uudistuksia Suomi tarvitsee. Se mikä toimi eilen, ei välttämättä toimi huomenna, totesi kansanedustaja, vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja Hanna Sarkkinen vappupuheessaan Jyväskylässä.

Sarkkisen mukaan tulevaisuudenkuvien ei tarvitse olla vain synkkiä, vaikka oikeisto on ominut sanan ”uudistus” tarkoittamaan köyhien kyykyttämistä ja yhteiskunnan turvaverkkojen purkamista.

– Me emme kuitenkaan saa antaa tulevaisuutta oikeiston yksityisomaisuudeksi!

Suomi tarvitsee myös päästövähennyksiä ja ekologista rakennemuutosta, mutta niiden ei tarvitse Sarkkisen mukaan tarkoittaa perunakuoppaan kaivautumista.

– Elämänlaadun hakemista aidoista kokemuksista kerskakulutuksen sijaan. Kaikki muut yhteiskunnalliset ponnistelumme ovat lopulta turhia, jos emme pysty ratkaisemaan ekologista kriisiä.

Kaikki muut yhteiskunnalliset ponnistelumme ovat lopulta turhia, jos emme pysty ratkaisemaan ekologista kriisiä.

Sarkkinen muistutti, että moni positiivinen uudistus ja ehdotus torjutaan sanomalla, että rahaa ei ole, ja että kaikki tasa-arvoa lisäävät esitykset ovat turhaa haihattelua.

– Kuitenkin rahaa riittää yritystukiin. Rahasta ei ole pulaa, kun jaetaan veronkevennyksiä rikkaille. Suomi ei ole köyhä eikä kipeä, kun aseita ostetaan. Piikki on auki, kun tehdään terveysjättien taskut täyttävää sote-uudistusta.

Rahaa riittää yritystukiin. Rahasta ei ole pulaa, kun jaetaan veronkevennyksiä rikkaille.

Kyse on valinnoista, sillä 2000-luvun Suomi on rikkaampi kuin koskaan, Sarkkinen totesi.

Hän käsitteli puheessaan myös tulevien eduskuntavaalien jälkeistä aikaa, jolloin tarvitaan hallitus, joka rakentaa, eikä riko hyvää.

– Me tarvitsemme hallituksen, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia. Sellainen hallitus voi rakentua vain punavihreälle pohjalle ja sitä varten, me tarvitsemme punavihreää yhteistyötä.

Sarkkinen totesi, että aikana, jolloin ihmisoikeuksien puolustaminen leimataan ääriajatteluksi, tarvitaan kipeästi solidaarisuutta.

– Vasemmistoliike ja työväenliike ei voi olla muukalaisvihamielinen tai kapeakatseinen, eikä hyväksyä sitä, että jakolinjoja rakennetaan ihmisten välille esimerkiksi kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisuuden tai sukupuolen perusteella. Meidän on väsymättä taisteltava tasa-arvon, vapauden ja itsemääräämisoikeuden puolesta, kaikkien ihmisoikeuksien toteutumisen puolesta. Sitä on solidaarisuus käytännössä.

Me tarvitsemme hallituksen, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia.

– Ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa puolustamalla, köyhyyttä ja eriarvoisuutta poistamalla ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa rakentamalla me voimme varmistaa, ettei se, mikä Suomessa koettiin sata vuotta sitten vuonna 1918, toistu enää koskaan.


Kommentit

Lisää aiheesta

Hanna Sarkkinen: Hallituksen on aika haudata hallintarekisteri

Omistusten piilottamisen mahdollistava hallintarekisteri on nyt haudattava lopullisesti, vaatii vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen Uuden Suomen... Lue lisää

Oulussa puhunut Teija Asara-Laaksonen: Työaika lyhemmäksi ja työt uusjakoon

– Suomi ja kahdeksantuntinen työpäivä täyttivät jo 100 vuotta. Työnantajienkin on aika ymmärtää, että emme... Lue lisää