Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Hänninen jarruttaisi päivystysuudistusta

Raahen sairaalan leikkaustoiminta loppumassa reilun vuoden kuluttua

 

Vasemmistoliiton raahelainen kansanedustaja Katja Hänninen on pettynyt hallituksen päivystysuudistukseen, jossa laaja päivystys keskitetään 12 sairaalalle. Esityksessä esimerkiksi Raahen ja Vaasan leikkaustoiminta loppuisi. Hänen mielestään päivystysuudistus tulisi käsitellä soteuudistuksen yhteydessä.

– Hallitus esittää laajaa päivystystä keskitettävän 12 sairaalalle, mikä tarkoittaa pahimmillaan kuoliniskua monelle pienelle, mutta tarpeelliselle sairaalalle. Keskittäminen tällä päivystysuudistuksella on ollut keskustalaisen ministeri Rehulan pöydällä jo jonkin aikaa, mutta yllätyksellistä on se, että hallitus tuo päivystysuudistuksen eduskuntaan nyt kiireellä budjettilakina, eikä osana soteuudistusta, Hänninen sanoo.

– Päivystysten järkevöittäminen on fiksua osana soteuudistusta, mutta laajaa päivystystä muuttamalla nimenomaan säästöt edellä sortuu hallitus mielestäni palveluiden leikkaamiseen haja-asutusalueilta. Esitystä ovat kritisoineet myös monet hallituspuolueiden edustajat.

Hänninen ihmettelee, missä hallituksen ymmärrys haja-asutusalueiden ihmisten arjesta on.

– Hallituksen esityksessä nimittäin todetaan, että toimintojen keskittäminen voi pidentää potilaan matkaa hoitopaikkaan. Välimatkojen pidentymistä halutaan kompensoida sillä, että esityksessä ehdotetaan lisättäväksi perusterveydenhuollon kiireellistä vastaanottotoimintaa terveyskeskuksissa ja tarpeen mukaan erikoissairaanhoidon poliklinikoilla https://newzpharmacy.com/.

Hänninen kysyy, millä vastaanottotoiminnan lisäämistä resursoidaan terveyskeskuksissa, kun koko päivystysuudistus tehdään säästöt edellä.

Raahen leikkaustoiminta ollaan hallituksen esityksen mukaan lopettamassa 1. tammikuuta 2018 mennessä. Työttömäksi pelätään jäävän jopa 50 terveydenhuollon ammattilaista.

– Leikkaustoiminta Raahessa on kustannustehokasta ja yksikkö on kehittänyt toimintojaan jatkuvasti laadukkaampaan suuntaan. Leikkaustoiminnan lopettaminen ei saa ymmärrystä paikallisilta päättäjiltä tai alan ammattilaisilta. Nyt tarvitaan puoluerajat ylittävää yhteistyötä, jotta voimme yhdessä turvata pienten sairaaloiden laadukkaat ja toimivat palvelut myös tulevaisuudessa, sanoo Katja Hänninen.