Markus Korjonen

Henki kulkee

Kovasti on pihissyt, viime aikoina, ajan henki. Tai puhkunut ja puhissut niin, että heppoisimmista risumajoista on jäljellä vain muisto. Geist, maailman henki, oli saksalaisen filosofin, G.W.F. Hegelin filosofian ytimessä. Tämän maailman hengen kulun vaiheiden heijastumista on maailman historia muotonsa saanut – ja on saava. Zeitgeist, ajan henki, onkin vakiintunut käsite kuvaamaan vallitsevia oloja, asenteita ja käytäntöjä.

Risumajoilla, joihin viittasin, tarkoitin juuri näitä totuttuja asiaintiloja; osaa pidämme virheellisesti varmoina, toisten vaikuttaessa epäolennaisilta, tosin vain siksi, että mittaamme olennaisuutta vain tämänhetkisistä käytännön tarpeista käsin. Poliitikkojen epärehellisyyteen olimme jo ehtineet tottua – ja siihen, että Kepu pettää aina. Sanotaan että rutiinit ja pysyvyys lisäävät perusturvallisuuden tunnetta. Tämä olkoonkin ainoa lohtua luova oljenkortemme tänä lohduttomana aikana.

Siitä huolimatta, että vuosikymmeniä jatkunut maailmanlaajuinen ongelma ympäristön, talouden ja ihmiskunnan kriiseistä aina ilmastonmuutoksesta sotiin ja nälänhätään on yhä ratkaisematta, ei hallituksen ajatusten Tonava kuivu heidän keksiessään uusia riesoja päittemme menoksi. Koko kansakuntamme tarinaa ajatellen keskeiset peruspilarit ovat, jos eivät murtumassa, ainakin hälyttävässä värähtelytilassa. Samaan aikaan satojen tuhansien ihmisten paetessa toisenlaista, vähemmän vertauskuvallista päittensä menoa osa heistä päätyy tänne kylmään ja kaukaiseen pohjolaan tehden heidän ongelmistaan myös meidän ongelmia – ainakin siltä osin, kun jotkut eivät niiden käsittäneet sitä olleen alunperinkin.

Olenpa kuullut sellaisestakin, että ajan henki on näiltä osin puhaltanut kumoon myös parisuhteita, kriisiytyneen tilanteen nostaessa esiin puolisoista sellaisia piirteitä, joille ei ollut tilaa tai mahdollisuutta aiemmin ilmetä. Varmasti vastaava ilmiö ravistaa myös muita yhteisöjä. Aineellisten olojen voidaan ajatella tuottavan ajattelua, mutta on myös niin, että ajan olot voivat nostaa esiin piirteitä, jotka eivät varsinaista tuottamista kaivanneet, vain mahdollisuutta puhjeta kukoistukseen. Onhan aiheesta laulujakin, kuten se, missä kysytään: mistä tunnet sä ystävän?

Siitäpä puheen ollen, kaiken tämän voivottelun ja päivittelyn päätteeksi lienee syytä lisätä lukuisat ilon aiheet. Onpa nimittäin ajan henki puhaltanut kukoistukseen myös mielettömät voimavarat käsittämättömän laajoista ihmisjoukoista. Solidaarisuus sekä suurinta hätää pakenevia että kansakuntaamme kohdanneen kurjistumisuhkan uhreja kohtaan on ollut niin valtaisaa ja voimallista, että sen äärellä herkistyy kyynisinkin mieli.

Jospa onkin niin, että niin rikkaus kuin rakkauskin todella lisääntyvjät jakamalla, näistä jälkimmäisen ollessa vallankumouksellisen tärkein ominaisuus. Näinhän eräs vallankumouksellinen sen aikanaan ehkä hieman itse itseään korostaen, mutta vakuuttavasti yhtä kaikki, totesi.


Kommentit