Nälkämaan Kesämies
Kesäilta, nurmikenttä ja potkupallo. Mitäpä muuta me poikamiehet Jormuassa olisimmekaan voineet kaivata silloin, kun minä olin nuori. Elämä tuntui ihanalta, kun illat läpeensä oli mahdollisuus pallon perässä jölkytellä metsän siimeksestä löytyvällä nurmikolla. Tavoitteellinen harrastaminen seurassa ei kiinnostanut ja tuskinpa meitä lahjattomia olisi kukaan huolinutkaan mukaan. Niin vuodet vierivät ja pelit siirtyivät metsän siimeksestä muille kentille. Menestyspaineita ei ollut kuin siinä hetkessä, kun pallo aseteltiin tasapeliin päättyneen ”varsinaisen peliajan” jälkeen pilkulle. Hatelikkoonhan se useasti heilahti, mutta mikäpä tuossa, uudet pelit jälleen huomenna.
Olisi helppoa olla sitä mieltä, että me tarvitsemme urheilun saralla menestystä, suuria ja kauniita sekä mitaleita ja pokaaleita mielin määrin valtakunnallisella tasolla. Omaa alueellista tai kansallista itsetuntoa kun on hyvä pönkittää edellä luetelluin tavoin. Itsekin toivon lämmöllä koko sydämestäni, että menestystä tulee, mutta menestystä ei pidä hakea millä tahansa hinnalla.
Suomalaista liikunnan ja urheilun kenttää ollaan kovaa vauhtia pykäämässä olympiarenkaiden alle. Suunnitelmia on pyöritelty jo vuosia, mutta nyt Valon ja Suomen Olympiakomitean fuusio näyttäisi etenevän yhä vauhdikkaammin. Olympia-aatteessa nyt ei sinällään ole mitään pahaa, mutta pystyykö huippu-urheiluorientoitunut järjestelmä, eli Suomen Olympiakomitea, palvelemaan koko kansan liikunnan ja urheilun nälkää? Pahoin pelkään, ettei pysty. Rahahommatkin vaikuttavat olevan tällä hetkellä niin sujuvasti sekaisin veljillä heidän kabineteissaan, että ainakin tämmöistä maalaista hirvittää.
Ketä kiinnostaa se, mitä tapahtuu Jormuan nurmilla tai eläkeläisten petankkikentillä? Hankala kuvitella, että Olympiakomiteaa kiinnostaisi. Meillä Suomessa on onneksi edelleen olemassa vahvasti kunto- ja harrasteliikuntaan orientoituneita järjestöjä. Pian 100 vuotta täyttävä ja edelleen laajan jäsenpohjan omaava Suomen Työväen Urheiluliitto TUL voisi olla mielestäni luonteva sateenvarjo, jonka alle kunto- ja harrasteliikuntaan panostavat järjestöt voisivat kerääntyä tekemään yhdessä töitä koko kansan liikuttamiseksi. Pystyttäisiinkö tällaisella ratkaisulla turvaamaan se, ettei kaikki raha jatkossa valu huippu-urheilun laariin? Ja onko TUL ylipäätään halukas ottamaan tällaista roolia itselleen ja mitä tästä ajattelevat muut järjestöt? Paljon on kysymyksiä, mutta toistaiseksi niin kovin vähän vastauksia.
Jos kuitenkin palataan taas hetkeksi muistelemaan nuoruuttani, niin rehellisyyden nimissä parhaat pelimuistot löytyvät sieltä kuoppaiselta nurmelta metsän siimeksestä. Hauskaa oli ja hiki virtasi. Eikä me itseasiassa välttämättä edes oltu kauhean hyviä. Niin hyviä me kuitenkin oltiin, että yksi porukastamme nimettiin Hopeavuoren Fakiiriksi. Potkupallossa ei hänellekään menestystä tullut, mutta legenda jäi elämään. Ja se legenda vaan vankistuu edelleen, kun Salmijärven vanhan mielisairaalan kentällä yhdessä pallon perässä kirmailemme. Eläköön, vanha kunnon Hopeavuoren Fakiiri! Toivotaan, että jotakuta kiinnostaa sinunkin liikkumisesi vielä kymmenien vuosien päästäkin!
Nälkämaan Kesämies on Kansan Tahdon nettisivuilla kesän ajan julkaistava sarja Miikka Kortelaisen kirjoituksia kainuulaisesta suvesta ja sen ilmiöistä – elämänmenosta Nälkämaan sopukoissa ja jormualaisen poikamiehen elämästä suuressa maailmassa.