Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Hyvinvointia lisäämään

Tiedättekö, mitä eroa on onnistuneella ja epäonnistuneella talouspolitiikalla? Ainakin se, ettäonnistuneesta kukaan ei puhu mitään, mutta epäonnistuneesta eivät vain puhu kaikki, vaan myöskärsivät kaikki. Ensi kevään vaalit ovat talousvaalit, joissa päätetään, jatketaanko oikeistolaistakurjistamispolitiikkaa,vai lähdetäänkö taloutta viemään uuteen nousuun vasemmistolaisellaelvytyspolitiikalla. Yksinkertaisuudessaan elvytyspolitiikan idea on siinä, että tekemällä julkisiainvestointeja tarjotaan ihmisille töitä, mikä lisää ostovoimaa, mikä taas lisää kysyntää, tarjontaa jatalouden kasvua.

Kreikan talouskriisiä lähdettiin hoitamaan kovalla oikeistolaisella politiikalla. Tukipakettien ehtoinamaan piti leikata julkisia menojaan, mikä on käytännössä johtanut massatyöttömyyteen jahumanitääriseen kriisiin maassa, jonka kokonaistyöttömyys on tällä hetkellä noin 40% tietämillä januorisotyöttömyys yli 60%. Suomalaistenkaan verovaroja ei siis ole käytetty kreikkalaistenauttamiseen, vaan niillä on pyritty turvaamaan se, että keskieurooppalaiset pankit saavat saatavansa.

Olisiko kriisin hoitamiseen sitten ollut muita vaihtoehtoja? Ei ole pelkkää jälkiviisautta sanoa, ettäkyllä olisi. Kun Kreikan talouskriisi puheksi 2009, Euroopassa oli toinenkin talouskriisin kanssakamppaileva maa, Islanti. Siellä pankkien annettiin kaatua ja keskityttiin pitämään huoli siitä, ettäihmisillä on töitä. Tehtiin julkisia investointeja ja luotiin työpaikkoja. Tällä hetkellä maassa onkinvain noin 2% työttömyys.

On selvää, että Suomen on seurattava talouspolitiikassaan Islannin -ja nyt myös Syrizan johtamanKreikan- tietä. Tarvitsemme lisää työpaikkoja, homekoulujen korjaajia, vanhusten ja lasten hoitajia,teiden rakentajia. Lisäämällä työllisyyttä lisätään hyvinvointia.