Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

”Ikäsyrjintä saa jälleen uuden ulottuvuuden”

Eläkeläiset ry:n Kalevi Kivistö: Sähköisen postilaatikon valmistelijoille jäitä hattuun

 

Sähköisen postilaatikkouudistuksen valmistelijoiden pitäisi panna jäitä hattuun, kehottaa Eläkeläiset ry:n valtuuston puheenjohtaja Kalevi Kivistö.

– Uuteen järjestelmään ei pitäisi rynnätä suin päin. Ainakin vanhemmille ikäluokille pitäisi varata automaattisesti mahdollisuus asioida viranomaisten kanssa tavalla, johon he ovat tottuneet ja oppineet. Muussa tapauksessa syrjäytyminen yhteiskunnan normaalista toiminnasta saa vielä uudet kasvot, varoitti Kivistö. Hän puhui sunnuntaina Kokkolan Eläkeläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa.

Hallituksen päätöksen mukaan viranomaiset lakkaavat lähettämästä – ja ilmeisesti myös vastaanottamasta, Kivistö huomautti – paperille kirjoitettuja kirjeitä. Jokaisella pitäisi maan hallituksen päätöksen mukaan olla vuoden 2018 alussa sähköinen postilaatikko. Kaikki nykyään paperilla toimitettava viesti siirtyisi tietokoneilla tai älypuhelimilla hoidettavaksi.

– Sähköinen postilaatikko ei toimi sähköpostilla vaan pankkitunnusten avulla toimivassa asiointipalvelussa. Palvelun käyttäjät voivat valtuuttaa jonkun toimimaan puolestaan. Se edellyttää silloin myös pankkitunnusten luovuttamista toisen käyttöön. Asia voi olla kunnossa silloin, kun esimerkiksi luotettava lähiomainen on lähellä ja hänellä on mahdollisuus auttaa. Läheskään aina tämä ei ole mahdollista. Ulkopuolisen valtuutetun käyttö luo varsinaisen apajan ei vain viranomaispostin vaan myös pankkitilien mahdollisille väärinkäyttäjille. Varsinkin yksinäiset vanhukset jäävät entistä pahempaan loukkuun. Ikäsyrjintä saa jälleen uuden ulottuvuuden, Kivistö sanoi.

Kivistö totesi suunnitelman tekijöiden sanovan ottavansa huomioon sen, että kaikilla ei mahdollisesti ole varaa hankkia laitteita.

– Kyse ei ole vain varoista vaan ennen kaikkea siitä, että kaikilla ei ole tarvittavia taitoja ja uskallusta hoitaa tärkeitä asioita sähköisesti. Vaikka taitoja ja välineitä olisikin, on monilla sellaisia motorisia ongelmia, esimerkiksi käsien vapinaa, ettei tietokoneen hiiren käyttö ole mahdollista. Kuinka moni heistä hoksaa anoa erivapautta paperipostin käyttöön, Kivistö kysyi.