Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Islannin vasemmisto voitti

Vasemmistopuolueet korjasivat voiton lauantaina Islannin parlamenttivaaleissa. Vasemmistoliiton sisarpuolueen Islannin vihreän vasemmiston johtaja Katrin Jakobsdottir on varteenotettava pääministeriehdokas, mutta hallitusneuvotteluista tulee mutkikkaat.

Islantilaiset äänestivät nyt jo toisissa ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa vuoden sisään. Kaksi hallitusta on kaatunut skandaaleihin. Ensin Panama-paperit paljastivat, että pääministeri Gunnlaugsson oli salannut yhteytensä veroparatiisiin Neitsytsaarilla. Seuraava pääministeri Benediktsson jätti kertomatta, että hänen isänsä avusti pedofiilin maineen palauttamisessa.

Kaksi hallitusta on kaatunut skandaaleihin.

Vaaliväsymys ei vaivannut islantilaisia: 81 prosenttia kävi äänestämässä. Suurimpana jatkaa konservatiivinen Itsenäisyyspuolue, vaikka kärsikin ison tappion. Toiseksi suurin on Vihreä vasemmisto, ja kolmanneksi kiri rivakasti sosialidemokraatit. Porvaripuolella nousija oli uusi puolue Keskusta, jonka ex-pääministeri Gunnlaugsson perusti juuri ennen vaaleja. Vasemmistossa uusi tulija on Kansanpuolue, joka pääsi toisella yrittämällä parlamenttiin. Laidan yli putosi lyhyeksi iloksi jäänyt pellepuolue Valoisa tulevaisuus. Se toimi viime hallituksessa vanhan oikeiston apulaisena. Porvarileirissä myös piraateilla meni tosi heikosti. Vanha Edistyspuolue säilytti asemansa.

Vasemmistolla ei siis ole enemmistöä, mutta sillä on etulyöntiasema, koska oikeiston päävoima Itsenäisyyspuolue hävisi selvästi ja skandaalit rasittavat porvarileiriä.

Vihreän vasemmiston kannatus nousi tasan prosentilla ja oli nyt 16,9 prosenttia. Demareita äänesti 12,1 prosenttia, nousua 6,4 prosenttia. Uusi Kansanpuolue sai 6,9 prosenttia äänistä. Vasemmistolla ei siis ole enemmistöä, mutta sillä on etulyöntiasema, koska oikeiston päävoima Itsenäisyyspuolue hävisi selvästi ja skandaalit rasittavat porvarileiriä. Itsenäisyyspuolueen kannatus taantui 25,2 prosenttiin.

Islannin parlamentti, Allting, on maailman vanhin kansanedustuslaitos, jolla on ikää yli tuhat vuotta. Edustajien lukumäärä on nykyään 63. Paikat jakautuvat seuraavasti: Itsenäisyyspuolue 16 (-5), Vihreä vasemmisto 11 (+1), Sosialidemokraatit 7 (+4), Keskusta 7 (+7, uusi), Edistyspuolue 8 (+-0=), Piraatit 6 (-4), Kansanpuolue 4 (+4, uusi), Restauraatio 4 (-3), Valoisa tulevaisuus 0 (-4).