Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Joulupukin uusi paja

Itä-Lapissa, noin neljäntoista tunnin ajomatkan päässä eduskuntatalolta, sijaitsee Suomen tunnetuin paikka. Savukoskella sijaitsee nimittäin Korvatunturi. Ja kaikkihan tietävät, että Suomen kuuluisin perhe on sieltä kotoisin. Tunturin rinnalla kalpenevat niin Turun tuomiokirkko, Mahlun maapallopatsas kuin Tuurin kyläkauppakin. Perhekin on kuuluisampi kuin Ehrnroothit, Snellmanit ja Muhammad Ali yhteensä. Menitpä vaikka Kiinaan tai Meksikoon, niin kaikki tuntevat Joulupukin perheen.

Itä-Lapin erämaassa vaeltaessaan tuntee itsensä pieneksi. Lapin laaja autiotupaverkosto takaa sen, että jo hieman kokeneempi vaeltaja voi mennä erämaahan yksin jopa kaamoksen aikaan. Muutamassa yössä ympäröivä maailma alkaa näyttää täysin erilaiselta. Erämaan todellisuus on jotain sanoinkuvaamatonta. Aika pysähtyy, eikä rinkkakaan enää muutaman etapin jälkeen juuri paina.

Itä-Lappi on myös mahdollisuus aidolle työväenliikkeelle. Kemijärvelle on tulossa etanolitehdas ja biojalostamo ja meillä on jo nyt Euroopan nopein saha. Nämä luovat tulevaisuudessa tuhansia työpaikkoja alueelle. Voisikin sanoa, että Itä-Lappiin on tulossa Joulupukin uusi paja, joka tulee jakamaan lahjojaan ympäri maailman.

Itä-Lapissa on myös tiivis yhdessä tekemisen henki. Se näkyy itsepäisyytenä, sisukkuutena ja periksiantamattomuutena. Vaikka kaikki suomalaiset eivät enää menisi läpi harmaan kiven, itälappilaiset menevät. Eivätkä edes siitä kohtaa mistä aita on matalin. Jos Itä-Lapin jättää poliittisessa päätöksenteossa selkänsä taa, sen kyllä löytää edestään. Itä-Lappia ei siis kannata unohtaa.

Kuntavaaleissa tämä tunnelin päässä näkyvä valo ei kuitenkaan lämmitä, jos vasemmistoliitto ei osaa kirkastaa sitä. Meidän ei pitäisi olla toistemme kimppuun käyvä petolauma, vaan yhteen hiileen puhaltava aito työväenliike. Vaikka meillä on monia erilaisia työkaluja, ovat perusarvomme samat. Emme varmasti ole kategorisesti kaikista asioista samaa mieltä, mutta arvopohjamme rakentuu samoille peruspilareille.

Itä-Lapissa on tiivis yhdessä tekemisen henki. Se näkyy itsepäisyytenä, sisukkuutena ja periksiantamattomuutena.

Kehotan jokaista kunnallisvaaliehdokasta kampanjoimaan reilusti omana itsenään. Uskaltakaa keskustella, myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ihan aina ole teidän kanssanne samaa mieltä. Ei tarvitse nuoleskella tai kumarrella, mutta jos tietää olevansa oikeassa tulee se pystyä kertomaan myös niille jotka ovat väärässä. Erimielisiltä ihmisiltä saa usein erilaisia näkökulmia. Jos kaikki ihmiset olisivat teidän kanssanne samaa mieltä, he toistelisivat ainoastaan asioita, jotka te jo tiedätte.

Ketään ei myöskään pidä tuomita siksi, ettei hän ole tarpeeksi vasemmistolainen. Vasemmistolaiseksi ei synnytä, vasemmistolaiseksi kasvetaan. Annetaan siis jokaiselle mahdollisuus kasvaa.

Vasemmistoliiton täytyy hyväksyä se tosiasia, että meillä on liikkuvia äänestäjiä. Myös sellaisia jotka ovat joskus äänestäneet vaikkapa perussuomalaisia tai kokoomusta. Se on osoitus siitä, että demokratia toimii. Oman mielensä mukaan äänestävät ovat arjen sankareita. Heitä voidaan kutsua yhteiskuntamme kivijaloiksi. Äänestämättä jättäviä voidaan pitää perässäkävelenä karjana. Heitä voidaan kutsua vaikka lampaiksi.

Uskaltakaa olla erilaisia ja uskaltakaa olla omia itsejänne. Uskaltakaa jokainen olla oman elämänne lianderssoneja.

Kirjoittaja on metsätyömies ja kunnallisvaaliehdokas Kemijärveltä.