Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Juhlapäivänä suksitaan suolle

Oulun pohjoisosassa sijaitseva Kuovisuon uusi suojelualue on lauantaina 4.2. vietettävän Suomen luonnon ensimmäisen päivän yksi retkikohde. Suomen satavuotisjuhlintaan kuuluu neljä Luonnon päivää eri vuodenaikoina, ja kunakin päivänä järjestetään paljon luontoaiheisia tapahtumia.

Kuovisuo rajautuu Sanginjoen ulkometsään, jonka suojelusta on Oulussa kamppailtu toistakymmentä vuotta. Kuovisuon suojelu onnistui, kun lahjoitusvaroin toimiva Luonnonperintösäätiö osti sen yksityiseltä joulukuussa. Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri antoi hankintahinnasta puolet, 30 000 euroa, ompelija Hilja Pikkaraisen testamenttilahjoituksesta. Pikkarainen halusi tukea etenkin lintujen suojelua, ja Kuovisuo on nimestään lähtien tärkeä lintualue, jossa elää muun muassa teeriä, riekkoja ja harvinainen pohjansirkku. Suojeltuun 41 hehtaarin alueeseen kuuluu myös kangasmetsää, joka muistuttaa viereistä Sanginjoen ulkometsää.

Kuovisuon hiihtoretken järjestää Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys. Metsäsuksin varustetut retkeläiset kokoontuvat Sanginjoelle Loppulan metsänvartijan talolle klo 10. Opastettu retki kestää nelisen tuntia.

Luontojärjestöt ovat nimenneet yhteensä sata arvokasta Suomen luonnon helmeä, jotka ovat tavalla tai toisella uhattuina. Sanginjoen ulkometsän lisäksi Pohjois-Suomen helmiä ovat esimerkiksi kaivostoiminnan vaarantama Viiankiaapa Sodankylässä, rakennuspaineista kärsivä Ounasvaara Rovaniemellä ja hakkuu-uhkien piinaama Ärjänsaari Oulujärvellä.