Markus Korjonen

On kaikki niin kuin ennenkin

Kesä alkaa olla jo ohitse siltä osin, kun pikkukoululaiset palailevat kouluihin ja luonto alkaa valmistautua vääjäämättömään.

Monella tapaa tuntuu siltä, että vaikka kesä oli poikkeuksellisen lämmin, kulkevat tapahtumat tuttua ja turvallista rataansa. J.Karjalainen laulaa ”On kaikki niin kuin ennenkin” ja tämän asian oivaltamisesta saa jotain outoa mielihyvää.

Kun on arjessaan niin tiukasti kiinni politiikassa, on lomalla tullut otettua etäisyyttä päivän polttaviin kysymyksiin. Nyt kun arki alkaa hiljalleen hiipiä takaisin tietoisuuteen, vaikuttaa siltä, että helle on saattanut ihmiset hulluuden partaalle – ja yli, koko maailmassa.

Ihmiskunta taantuuraakalaismaisuuteen. Tai ainakin se tuntuu siltä, kun altistaa itseään uutisvirralle. Ukraina, Venäjä ja kauppapakotteet ovat asia sinänsä, Gaza toinen ja ISIS kokonaan oma lukunsa, josta valitettavasti olemme tainneet nähdä vasta alkusäkeitä.

Pääministerin minäkeskeinen hilluminen on kuin huonosta parodiasta. Useissa yhteyksissä kuulee Pahkasika- lehden lopettamisen yhteydessä päätoimittaja Paretskoin todenneen lehden ajassaan tarpeettomaksi, koska ”todellisuus on muuttunut parodiaksi itsestään. Tämä vaikuttaa olevan näin melkein viisitoista vuotta myöhemmin enemmän kuin totta, mutta sillä surullisella huomiolla höystettynä, että tämän parodian viihdearvo ei ole vain nolla, vaan tajuntateollisuus kutsunee tätä lajimuotoa kauhuksi.

Ajan ilmiöiden allavoimatonta raivoa voi koettaa tyynnyttää ymmärryksen tavoittelulla. Toisaalta se on tehtävänä ylitsepääsemätön, sillä todellista tietoa ymmärryksen tueksi tuntuu olevan lähes mahdoton löytää. Tuntuisi helpommalta olla välittämättä lainkaan tällaisista vaikeaselkoisista joutavuuksista.

Maailmamme makaa nykyään niin, että esim. Ukrainan tapahtumien johdosta meidän kotoisan mielikuvamme Mansikit ja lypsäjäpiiat ovat uhattuna. Maailman konfliktit tulevat jääkaappeihimme ja ruokapöytiimme – elämämme ja arjen kokemuksemme konkreettisimpiin ja samalla kaikkein pyhimpiin sopukoihin. Siksi on lähes välttämätöntä pyrkiä löytämään parasta mahdollista tietoa, ja pysyä edes auttavasti kartalla.

Itse koen tärkeäksi ja eheyttäväksi saada kokea olevani jollain tavalla kiinni elämässä enkä vain laulussa kuvaillun kaltainen, maailman tuulien kuljettama kaarnalaiva. Vaikka kokemus olisi vain illuusio, se on sellaisenaan tärkeä hyvinvoinnin lähde.

Siinä missäyhteiskuntatiede ja -tieto voi olla riittämätön tyynnyttäjä ja pahimmillaan jopa lisätuskan aiheuttaja tässä ponnistuksessa, voi vaihtelua hakea luonnontieteistä.

Tähtitieteellisten mittakaavojen äärellä suurimmatkin inhimilliset mullistukset kutistuvat merkityksettömyyteen, ja kvanttitasolla ne eivät välttämättä ole edes tapahtuneet.

Outo mielenrauha löytyy myös ajatuksesta, että miljardien vuosien päästä Auringon nielaistessa maapallon, on avaruudessa kaikki, jotakuinkin, niin kuin ennenkin.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton Lapin piirin 1. varapuheenjohtaja.


Kommentit