Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Kainuun Liikkeelle!-tapahtuma teki kävijäennätyksensä

– Kyllä tämä nyt taitaa olla uusi kävijäennätys, totesi Jormuan Tarmokkaat Urheilijat ry:n puheenjohtaja Joonas Kyyrönen kuultuaan ilmoittautumispisteen arvion tapahtuman osallistujamäärästä. Kaikkiaan noin 500 ihmistä oli nauttimassa helteisestä tunnelmasta Vimpelinlaakson Urheilukeskuksen huomassa erilaisten liikunnallisten aktiviteettien parissa Jormuan Tarmokkaiden Urheilijoiden sekä Suomen Työväen Urheiluliiton eli TUL:n Kainuun piirijärjestön järjestämässä tapahtumassa.

Perinteisesti tapahtuma on Kainuussa avannut TUL:n valtakunnallisen kuntoliikuntakuukauden, syyskuun, mutta tällä kertaa tapahtuma päädyttiin järjestämään aikataulullisista syistä jo elokuun puolella.

Osallistujat pääsivät lajikokeiluradalla kokeilemaan judoa, koripalloa, pituushyppyä, kuulantyöntöä, pallonheittoa, Halisko-temppurataa, keppihevosratsastusta, sulkapalloa, jalkapalloa, juoksua, frisbeegolfia sekä jousiammuntaa. Jokaiselta lajipaikalta osallistuja sai kerättyä passiinsa merkinnän ja kuutta merkintää vastaan jokainen osallistuja palkittiin mitalilla, palkintopallin korkeimmalla korokkeella totta kai.

– Lapset ja perheet saivat lajikokeiluradalta saamamme palautteen mukaan runsaasti uusia kokemuksia ja saattoipa sieltä löytyä jollekin uusi harrastuskin, Kyyrönen kertoi.

”Saattoipa sieltä löytyä jollekin uusi harrastuskin.”

Ajoittain suuri osanottajamäärä sai aikaan jonoja eri suorituspaikoille, mutta jonoista huolimatta jokainen malttoi odottaa omaa vuoroaan. Erityisesti järjestäjät yllättyivät juoksujen runsaasta osanottajamäärästä, sillä mukaan ilmoittautuneet yli 100 juoksijaa piti juoksuttaa läpi kaikkiaan 18 lähdössä.

– Jatkossa on varmasti syytä miettiä tapahtuma-ajan jatkamista tunnilla ruuhkien välttämiseksi, puheenjohtaja Kyyrönen pohti.

Liikunnallisten aktiviteettien lisäksi kävijöiden ilona oli liuta vanhoja koneita, pomppulinna, kasvomaalaus sekä Topi-papukaija, joka sulatti niin aikuisten kuin lastenkin sydämet. Myös arpajaiset ja kahvion antimet tekivät hyvin kauppansa kuumalla viheriöllä.

Tapahtuma ei onnistu ilman sen järjestämiseen sitoutunutta väkeä. Tässäkin tapauksessa talkoita tapahtuman järjestämiseksi teki yli 30 talkoolaista ja lähestulkoon toinen mokoma seuraväkeä omilla lajipisteillään. Tapahtuman jälkeisessä purkupalaverissa talkooväki oli vakaasti sitä mieltä, että tapahtuma saa jatkoa myös vuonna 2019.

– Tapahtuma onnistui täyttämään sille asetetut odotukset ja kokoamaan runsaasti kainuulaisia yhteen liikunnan pariin, tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuoden tapahtumaa, TUL:n Kainuun piirin varapuheenjohtaja Mauno Huttunen summasi tulevaisuutta.

 

Lajien tulokset löytyvät tästä linkistä.

 

Kuvagallerian kuvat: Miikka Kortelainen