Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Kainuun Vasemmisto: Asiakasraadit Kainuuseen

Kainuun Vasemmisto esittää, että sote- ja maakuntauudistuksen myötä Kainuussa otetaan heti alusta asti käyttöön asiakasraadit palvelujen parantamiseksi.

Vapaaehtoispohjalta toimiviin raateihin voisivat ilmoittautua mukaan kaikki halukkaat, jotka sitoutuisivat antamaan määräajoin koottavan palautteen maakunnalta ja yksityisiltä palveluntuottajilta saamastaan asiakaspalvelusta.

Sähköisesti annettava raatipalaute käsiteltäisiin Kainuun maakunnan päätöksentekoelimissä ja vaikuttaisi näin suoraan palveluihin.

Vasemmiston piirihallituksen mielestä Kainuun sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa on nykyistä enemmän paneuduttava palveluohjaukseen, jotta kuntalaiset osaavat uudistuksen käynnistyessä hakea ne palvelut joihin he ovat oikeutettuja.

-Vuoden 2019 alusta voimaan tulevaksi suunniteltu uudistus tuo maakunnan vastuulle ja päätettäväksi myös monia nykyisiä valtion palveluja liikenneasioista työllisyyden hoitoon ja kuntalaisten on saatava niistä nykyistä enemmän tietoa, Kainuun Vasemmisto korostaa.