Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Kainuun Vasemmisto: Digilaite Kainuun joka koululaiselle

Vasemmisto lähtee Kainuussa kuntavaaleihin konkreettisilla esityksillä palvelujen tasa-arvon, laadun ja koko maakunnan kehityksen puolesta.

Tavoittena on esimerkiksi Kainuun oma digiloikka eli jokaiselle peruskoululaiselle hankitaan oma päätelaite. Nyt osa lapsia ja nuoria käyttää kouluissa omia älypuhelimia ja tabletteja, mutta kaikilla perheillä ei ole niihin varaa ja koulujen laitteita riittää vain muutamille.

Perheilla halutaan myös avata mahdollisuus lasten pääsylle lähimpään peruskouluun kuntarajojen yli ilman lisäkuluja.

Vasemmisto ajaa tasa-arvoa Kainuun sosiaali- ja terveyspalveluihin vaatimalla asiakasmaksuja kuriin ja uuden teknologian rohkeampaa käyttöä haja-alueiden asukkaiden turvallisuuden parantamiseksi. Palvelujen saatavuus, laatu ja ongelmien ennaltaehkäisu ovat kärkitavoitteita.

Kuntapalvelujen parantamiseksi Vasemmisto esittää Kainuun maakunnan ja kuntien yhteisen ruoka- ja sivouspalveluyhtiön perustamista kouluja ja hoitolaitoksia varten

Vasemmistolla on konkreettisia esityksiä myös yrittäjyyden ja työllisyyden pysyväksi parantamiseksi. Niinpä kuntien tyhjiä kiinteistöjä halutaan tarjota nettohintaan uusille yrittäjille. Kuntiin esitetään perustettavaksi toimistohotelleja, joista pienyritykset saavat edullisia toimitiloja.

Kainuun joka kuntaan esitetään neljän vuoden työllistämisohjelmaa työpaikkojen lisäämiseksi ja kelasakkojen vähentämiseksi palkkatukitöiden, yhdistysyhteistyön ja aikuiskoulutuksen avulla.

Yritysten ja kuntien ammattitaitoisen henkilöstön saamista Vasemmisto haluaa varmistaa koulutuspaikalla jokaiselle kainuulaisnuorelle omassa maakunnassa.