Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Kainuun Vasemmisto: Hallitus lisää epätasa-arvoa

Kainuun Vasemmiston mukaan kokoomuksen, keskustan ja sinisten hallitus lisää suomalaisten keskinäistä epätasa-arvoa, vaikka taloustilanne mahdollistaisi tilanteen korjaamisen.

– Perusturvaa ei korjata vaan hallituksen ensi vuoden budjetti lyö eläkeläisiä ja muita pienituloisia koska eläkkeitä ja etuuksia ei koroteta kustannusten nousua vastaavasti. Kuntien taloustilannetta ei korjata, eikä aluepolitiikasta edes puhuta vaan keskustakin ajaa väestön ja palvelujen keskittämistä ruuhka-Suomeen, Kajaanissa sunnuntaina koolla ollut piirihallitus totesi.

Vasemmiston mukaan hallitus tietoisesti harhauttaa kansalaisia lupaamalla pieniä etuuskorotuksia ja kehitystoimia mutta samalla jatkaa leikkauksia eikä korvaa aiempia. Koulutuksesta Juha Sipilän hallitus on leikannut 900 miljoonaa euroa.

– Esimerkiksi ammattikorkeakouluille luvataan nyt koko maahan 5 miljoonaa euroa uutta tutkimus- ja kehitysrahaa, mutta ei kerrota, että niille annetaan ensi vuonna perusrahoitusta 41 miljoonaa euroa vähemmän kuin hallituksen aloittaessa. Tämä kaikki on iskenyt ja iskee Kainuun nuoriin, piirihallitus huomautti.

Vasemmiston mukaan hallitus tietoisesti harhauttaa kansalaisia lupaamalla pieniä etuuskorotuksia ja kehitystoimia mutta samalla jatkaa leikkauksia eikä korvaa aiempia.

Sama harhautus koskee kansalaisten turvallisuutta. Hallitus lupaa juhlavasti 60 uutta poliisia kaupunkilähiöihin ja maaseudulle, mutta ei kerro, että on itse vähentänyt 200.

Kainuun Vasemmisto syyttää oikeistohallitusta tavallisten työntekijöiden ajamisesta yhä ahtaammalle.

– Kainuussa on erittäin suuri osa pieniä alle 20 työntekijän yrityksiä, joissa työntekijöiden irtisanomissuojaa aiotaan nyt hallituksen toimesta heikentää. Epävarmuus työstä ja tulevaisuudesta on suuri este Kainuun ja koko maan kehittämiselle, mutta nykyhallitus ajaa vain omistajien eikä koko Suomen etua, piirihallitus korosti.