Kainuun Vasemmiston mukaan maakunnan oma työvoima ei riitä koska eläkkeelle jää joka vuosi enemmän kuin nuoria tulee työikään.

Kainuun Vasemmisto: Syrjäseutulisä palkkoihin pohjoisessa

Kainuun Vasemmisto esittää, että Pohjois- ja Itä-Suomessa otetaan käyttöön kattava palkkojen syrjäseutulisä osaavan työvoiman turvaamiseksi.

Esimerkiksi Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän henkilöstöstä jää vanhuuseläkkeelle 10 lähivuoden sisään noin 900 henkilöä ja tuoreen tutkimuksen mukaan sotepalveluiden tarve kasvaa Kainuussa niin, että vuoteen 2030 mennessä pelkästään niihin voidaan tarvita kaikkiaan jopa yli 1500 uutta työntekijää.

Kainuuseen tarvitaan lisää muuttajia ja hyvin palkattu työ on monelle tärkein muuton syy.

Kuhmossa piirikokoustaan pitäneen Kainuun Vasemmiston mukaan maakunnan oma työvoima ei riitä koska eläkkeelle jää joka vuosi enemmän kuin nuoria tulee työikään.

-Meillä on jo nyt se tilanne, että on olemassa esimerkiksi koulupsykologin virka ja siihen varattuna sopimusten mukainen palkka, mutta ei ole yhtään ainoaa hakijaa. Kainuuseen tarvitaan lisää muuttajia ja hyvin palkattu työ on monelle tärkein muuton syy, piirikokous totesi.

Kainuun Vasemmiston mukaan paluumuuttoa tukeva syrjäseutulisä, työntekijöiden oikeus muuntokoulutukseen työaikana osaamistason nostamiseksi ja koulutusmahdollisuuksien lisääminen jokaisessa maakunnassa tulee ottaa painopisteeksi seuraavassa hallitusohjelmassa.

Jouko Korhonen jatkaa Kainuun Vasemmiston johdossa

Sotkamolainen alueluottamusmies Jouko Korhonen jatkaa Kainuun Vasemmiston puheenjohtajan tehtävässä vuonna 2019. Korhonen on toiminut piirijärjestön puheenjohtajana vuodesta 2013 alkaen. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Miikka Kortelainen Kajaanista ja 2. varapuheenjohtajana Taina Matero Suomussalmelta. Piirijärjestö teki valinnat syyspiirikokouksessaan.

Kainuun Vasemmiston piirihallituksen varsinaiseksi jäseniksi vuodelle 2019 valittiin Juha Kortelainen Hyrynsalmelta, Eero Juutinen Kajaanista, Aki Räisänen Kajaanista, Petja Korkkonen Kajaanista, Noora Kyllönen Kajaanista, Kirsi Virtanen Kuhmosta, Jari-Pekka Pyykkönen Paltamosta, Anja Peura Puolangalta, Leena Manner Suomussalmelta ja Pertti Väyrynen Vaalasta.

Varajäseniksi valittiin Saara Karjalainen Kajaanista, Raili Myllylä Kajaanista, Sari Kyllönen Kajaanista ja Antero Kyllönen Kajaanista.


Kommentit

Lisää aiheesta

Punaisen kyyhkyn siivillä

Vasemmisto uudisti ilmeensä   Vasemmistoliitto on uudistanut visuaalisen ilmeensä. Uusi puolueen logo on punasävyinen v-kirjain,... Lue lisää

Kainuun Vasemmisto: Sote uusiksi eduskuntavaaleissa

Kainuun Vasemmisto vaatii, että mikäli valmisteilla oleva maakunta- ja soteuudistus toteutuu, niin sen perusvirheet korjataan... Lue lisää