Miikka Kortelainen

Kapallinen pottuja jokkaiselle

Nälkämaan Kesämies -sarja alkaa

Osta potut torilta, saat kaupanpäälliseksi hyvän mielen. (Arkistokuva)

Osta potut torilta, saat kaupanpäälliseksi hyvän mielen ja tuet paikallista maataloutta, kehottaa Miikka Kortelainen. (Arkistokuva)

Taannoin auringon jo painuessa taivaanrantaan huristelin vanhalla Fordson Dextalla Jormuassa pitkin kylänraittia lastina naapurin kuopasta itämään nostetut perunat. Ajellessaan vajaan kolmenkymmenen kilometrin tuntivauhtia ihminen ehtii syventyä ajattelemaan milloin mitäkin. Kädet potunhajuisina sitä sitten luonnollisesti uppoutui lapsuuden vuosiin, kun pottua viljeltiin nykymittakaavaan verraten varsin mittavasti kotikylällänikin. Parasta lapsuuteni muistoissa olivat tietenkin yön tiimellyksessä pidetyt evästauot ja lauantaimakkaralla vuoratut ruisleipäviipaleet, kuinkas muutenkaan. Nykyinen kuuden penkin viljelykseni ja viljelmien hoito evästaukoineen olisi ollut naurun aihe silloin, joskin se saattaa olla sitä ajoittain nytkin.

Mielestäni tärkeintä tässä pienimuotoisessa kotitarveviljelyssä on kuitenkin se, että kylänkulman lapset pääsevät näkemään pottujen tien pellosta lautaselle. Se lautasella oleva kuorittu pottu kun ei tule siihen tehtaasta tai kaupasta, vaan pellosta. Konkreettinen työ omalle lautaselle kulkeutuvan ruuan eteen on lapsille arvokas kokemus, joskin samaa se voisi olla monelle aikuisellekin nykyaikana.

Vasemmistoliitto otti taannoin kantaa maassa ehkä jo kiihkeimmän keskustelupiikin ylittäneeseen maatalouskeskusteluun. Ongelmat eivät ole itseasiassa minnekään hävinneet, mutta aiheesta on tullut median silmissä niin perin epäseksikäs, ettei sille kannata enää palstatilaa suoda. Vasemmiston esittämä 12 kohdan toimenpideohjelma kokoaa kuitenkin hienosti monta tärkeää ja oleellista asiaa suomalaisen maatalouden toimintaedellytysten parantamiseen. Uskonpa vielä niistä suurimman osan olevan sellaisia, että jokainen vasemmistolainen voi niiden takana seistä. Vai miltä kuulostavat esimerkiksi nämä vaatimukset: ”Joukkoruokailussa tulee ryhtyä suosimaan suomalaista lähi- ja luomuruokaa” tai että ”ruuan alkuperämerkintöjä pitää laajentaa ja kehittää. Tätä kautta voidaan lisätä kuluttajan tietoa ostamastaan ja syömästään ravinnosta ja annetaan kuluttajille mahdollisuus suosia suomalaista ruokaa”? Hyvältä nämä vaatimukset kuulostavat, ainakin minun korvaani.

Uudispotun kauppaajat valtaavat pian turut ja torit kautta Suomen. Suuri osa kauppiaista tulee kauppaamaan itse viljelemäänsä perunaa suoraan kuluttajille, osa vielä perinteisellä puisella kapalla pottuja mitaten. Kannustan kaikkia lämmöllä marssimaan torin reunalta löytyvän kauppiaan luokse. Maksat vain multaiset perunat, vaihdat päivän kuulumiset hymyssä suin kylänmiehen tai -naisen kanssa ja marssit kotiin mukanasi kapallinen takuulla lähellä tuotettua ruokaa. Tällä pienellä valinnalla pidät kansantalouden rattaat pyörimässä ja tuet paikallista maanviljelystä. Ja kaikesta tästä tulet vääjäämättä hyvälle mielelle, eikä se vaadi muuta kuin ainoastaan yhden kapallisen multaisia pottuja. Eikä huono valinta ole tietenkään viljellä pottuja itsekään, jos olosuhteet sen suinkin vain sallivat!

Miikka Kortelainen kirjoittaa kainuulaisen suven ilmiöistä Nälkämaan Kesämies -sarjassa. (Kuva: Paavo Kortelainen)

 

Nälkämaan Kesämies on Kansan Tahdon nettisivuilla kesän ajan julkaistava sarja Miikka Kortelaisen kirjoituksia kainuulaisesta suvesta ja sen ilmiöistä – elämänmenosta Nälkämaan sopukoissa ja jormualaisen poikamiehen elämästä suuressa maailmassa.


Kommentit