Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Katse tulevaan

Stubbin minihallitusneuvottelujen linjauksien jälkeen jäi jotenkin vaisu olo. Vaikka joitakin tervetulleitakin adcommittee network   kirjauksia paperiin tuli, niin kokonaisuutena tarkasteltuna pakettia voi luonnehtia elvytysten osalta riittämättömäksi ja verotuksen osalta suurituloisia edelleen suosivaksi.

Hallituksen kaavailemat lapsiperheille suunnatut verovähennyksetkään eivät tule todennäköisesti auttamaan heitä, jotka kaikista kurjimmassa taloudellisessa asemassa tällä hetkellä ovat. Verohelpotusten hyödyntäminen edellyttää yleensä ansio- tai pääomatuloja ja niitähän ei kaikilla ole. Sen sijaan indeksien osittainen jäädytys, lapsilisien leikkaukset, useiden välillisten verojen kuten energia- ja polttoaineveron kiristäminen sekä lääkkeiden omavastuun korotus koskettavat eniten juuri pienituloisia.

Toisaalta en odottanutkaan oikeistolaisia arvoja edustavan hallituksen kykenevän päätöksissään huomioimaan leikkausten ja Pandora Necklace  heikennysten vaikutuksia tavallisen kansalaisen arjessa selviytymiseen.

Jos hallitus haluaisi oikeasti auttaa kaikista pienituloisimpia lapsiperheitä, niin se esittäisi Vasemmistoliiton tavoitteiden mukaisesti lapsilisien muuttamista etuoikeutetuksi tuloksi, jolloin lapsisilisät eivät leikkaisi toimeentulotukea.

Tällä hetkellä Suomessa jää noin 50 000 perhettä käytännössä ilman lapsilisiä samaan aikaan, kun muut perheet saavat lapsilisät muiden tulojen päälle. Tämä jos mikä on kansalaisten eriarvoistamista ja vastoin yhdenvertaisuusperiaatetta. Tämänkin epäkohdan muuttamiseksi tarvitaan Arkadianmäelle vasemmistolaisten arvojen omaavia päättäjiä.

Vasemmistoliitto otti europarlamenttipaikan takaisin ja oli eurovaalien kiistaton voittaja. Ehdokkaat, tukiryhmät ja puolueen aktiivit olivat täysillä mukana ja tekivät töitä kellon ympäri. Vakuutimme äänestäjämme realistisilla tavoitteillamme ja ihmisläheisillä arvoillamme. Samaan suuntaan kulkeminen ja yhteen hiileen puhaltaminen onnistui ja lopputuloksena oli Vasemmistoliiton palauttaminen Euroopan päätöksenteon ytimeen.

Vajaan vuoden kuluttua olemme jälleen vaaleissa, joissa ratkaistaan Suomen tulevaisuuden suunta seuraaviksi neljäksi vuodeksi eteen päin. Yhtenäinen Vasemmisto on vahva ja uskottava vaihtoehto myös eduskuntavaaleissa.

Tärkeintä on päätöksenteossa ottaa huomioon he, joita tekemämme päätökset eniten koskettavat. Koulutuspaikkojen turvaaminen, oikeudenmukainen työelämä, riittävä perustoimeentulo ja oikeus terveyspalveluihin asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta ovat suuria haasteita, joiden eteen yhdessä teemme työtä.

Hyvää kesän aikaa kaikille.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton tuore kansanedustaja Raahesta.