Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Keskustan ylivalta jatkuu kunnissa – gallupeista huolimatta

Kannatuksen laskusta kärsivä keskusta pitää kuntapolitikkaa tukevasti näpeissään. Maan kolmanneksi suurimmalla puolueella on 59 prosenttia kunnanhallituksen puheenjohtajapaikoista ja 48 prosenttia valtuustojen puheenjohtajapaikoista, kertoo Kuntaliiton tuore tilasto. Siihen on koottu kunnissa ennen kesätaukoa tehdyt valinnat valtuustokaudelle 2017–21.

Kevään kuntavaalien ja kesän gallupien suurin puolue kokoomus on saanut vain 16 prosenttia kunnanhallitusten johtopaikoista. Rakettinousun tehneet vihreät, joita kuntavaaleissa äänesti 12,5 prosenttia kansasta, johtaa kunnanhallitusta 0,3 prosentissa Suomen kuntia. Demareilla on nuija 15 prosentissa kunnanhallituksia, ja perussuomalaisilla ja vasemmistoliitolla kummallakin yhdessä prosentissa.

Vasemmistoliitto sai kevään kuntavaaleissa 8,8 prosenttia äänistä. Valtuuston puheenjohtajuus vasemmistolla on 9 kunnassa ja kunnanhallituksen johtopaikka 3 kunnassa. Keskustan kokonaiskannatus oli 17,5 prosenttia, ja sillä on kunnanhallituksen puheenjohtaja lähes 180 kunnassa!

Keskustan ylivaltaa turvaa Suomen kuntarakenne ja pienten kuntien suuri määrä.

Keskustan ylivaltaa turvaa Suomen kuntarakenne ja pienten kuntien suuri määrä. Huolimatta alle 20 prosentin vaalikannatuksesta keskustalla on ylivoimaisesti suurin paikkamäärä, yhteensä 2824 valtuutettua, kun esim. demareilla on isommalla kokonaiskannatuksella vain 1697 valtuutettua. Vihreiden paikkaluku on vain 534. Demarit ja vihreät ovat ”kaupunkipuolueita”, kun taas pikkukunnat ovat keskustan heiniä. Pienissä kunnissa valtuustoon pääsee vähin äänin, suurissa ääniä pitää olla satamäärin. Tämä selittää keskustan suhtautumista kuntarakenne- ja maakuntauudistuksiin.

Manner-Suomessa on yhteensä 295 kuntaa, joista Kuntaliiton tilasto on koottu. Edistystä on sentään tapahtunut naisten asemassa. Uusissa valtuustoissa liki 40 prosenttia puheenjohtajista on naisia.