Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Lukijoilta

Kiertoreitti säästää aikaa ja hermoja

Oulun Kuusisaari on muuttamassa muotoaan, tanssipaviljonki on alueelta jo purettu. Alueelle toivotaan tulevaisuudessa enemmän tapahtumia ja ihmisiä. Tämä aiheuttaa omat ongelmansa Kuusisaaren ja Raatinsaaren läpi kulkevalle kevyelle liikenteelle.

Tapahtumia alueella on ollut useita kuluneen kesän aikana, pääosaa ovat näytelleet musiikkifestivaalit, sekä erilaiset urheilu- ja kuntotapahtumat. Tapahtumajärjestäjistä osa on hoitanut kiertoreiteistä informoimisen hyvin, toiset huonommin, joillekin mahdollisen kiertoreitin tarve on jäänyt kokonaan huomioimatta.

Tapahtumat tuovat alueelle väkeä, ihmisiä rahapussiensa kanssa nauttimaan olostaan alueella, tai ihastelemaan toisten fyysisiä suorituksia. He työllistävät samalla monta oululaista ja jättävät alueelle tärkeää valuuttaa, josta osa valuu myös kaupungin pohjattomaan kirstuun.

Paikallisille kulkijoille tapahtumat aiheuttavat ongelmia, pakottavat poistumaan tutulta reitiltä oudommille alueille. Usein alueen läpi kulkeminen on hankalaa tai jopa mahdotonta tapahtumien aikana.

Kuusisaaren ja Raatinsaaren alue on kuitenkin helppo kiertää Merikosken siltojen kautta, tai Hietasaaren ja Pikisaaren kautta. Kahden hienon saaren kautta kulkevaa kevyen liikenteen väylää ei moni paikallinen osaa hyödyntää, moni turisti tuntee reitin paremmin. Pyöräilevien kaupunkilaisten opastaminen edellä mainituille reiteille olisi erittäin helppoa.

Keskustasta poistuvia kevyen liikenteen käyttäjiä voitaisiin informoida kiertoreiteistä esimerkiksi Kaarlenväylälle sijoitettavalla valotaululla. Valotaulu toimisi myös tapahtumille mainoksena ennen tapahtumaa ja tapahtuman ajan. Keskustaan saapuville opasteet voitaisiin sijoittaa Hietasaarentien alikulun paikkeille ja Alppilassa Lippitien risteykseen.

Merikosken sillat kiertoreittinä ovat haasteelliset, moni oululainen ei tiedä silloilla olevien väylien olevan yksisuuntaisia. Festarikansan vaeltaessa jalan väylillä on pyöräilijän miltei mahdoton päästä siltojen kautta keskustaan. Tällaisissa tilanteissa pitäisi miettiä, voidaanko esimerkiksi perjantaista sunnuntaihin ottaa yksi ajokaista käyttöön kevyelle liikenteelle, tai ohjata pyöräilijät suosiolla Ainolanpuiston kautta keskustaan. Ainolanpuiston kautta kiertäminen lisää matkaa huomattavasti.

Toppilasta keskustaan pyöräillessä ehdottomani kiertoreitti lisää matkaa noin sata metriä. Ajan ja hermojen säästyminen väenpaljoudessa pyöräilyyn verrattuna on merkittävä, lisäksi voi oppia uuden erilaisen reitin työ- tai asiointimatkalleen ja löytää uusia kulmia kotikaupungista.

Oulu on kaupunki, joka vetää kesäisin kymmeniä tuhansia vierailijoita erilaisiin tapahtumiin. Miksi emme näyttäisi osaamistamme näin yksinkertaisessa asiassa.

 

Markku Eilola-Jokivirta (vas)
Oulu