Koheneva taloustilanne kelpaa kaikille, mutta hallitus on ominut sen, vaikka sillä ei ole kasvuun osaa eikä arpaa, kuvaili vasemmistoliiton lappilainen kansanedustaja Markus Mustajärvi. – Näin myönteisessä taloustilanteessa olisi aika ja paikka oikeudenmukaiselle politiikalle, mutta se vaatisi kaikkein huonoimmassa asemassa olevien tilanteen tarkastelua, Mustajärvi sanoi. (Kuva: Tero Kaikko)

Kokoomuksen kuningastie katkaistava

Yleinen oikeistolaistumiskehitys Suomessa ja Euroopassa jatkuu, totesi vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi poliittisessa tilannekatsauksessaan puolueen Lapin piirin kevätkokouksessa Tervolassa sunnuntaina.

Kokousedustajat osallistuivat aktiivisesti keskusteluun poliittisesta tilanteesta. (Kuva: Tero Kaikko)

– Suomessa on nähtävillä ilmapiirin koventuminen verrattuna muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen. Samalla puolueilta puuttuvat ihmisiä yhdistävät suuret tarinat. Se näkyy myös vasemmistossa, Mustajärvi arvosteli.

Yleinen historiattomuus vaivaa kaikkia puolueita, ja se näkyy Mustajärven mukaan esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

– Mistä löytyvät eduskunnan uudet eskoseppäset, ilkkakanervat ja erkkituomiojat, he, jotka ottaisivat ulko- ja turvallisuuspolitiikan omakseen? Maailman epävakaa ilmapiiri vaikuttaa kaikkeen, ja Suomessakin pitäisi miettiä kansainvälistä politiikkaa.

Piirikokouksen puhetta johti Pertti Keränen, vasemmalla. Hän kehotti paikallaolijoita laskemaan vappuna luokkasodan satavuotismuistovuoden kunniaksi seppeleen aatteensa puolesta kaatuneiden haudoille Lapin kunnissa. Kokouksen sihteeriksi valittiin toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunki, oikealla, joka kuvaili Lapin maakuntavaalitilannetta haastavaksi. Kesäkuun puolivälissä täytyisi vasemmistoliitolla olla Lapissa tiedossa 60 ehdokasta. Puolue voi asettaa Lapissa korkeintaan 88 ehdokasta, ja loput 28 täydennetään listalle elo–syyskuun vaihteessa. (Kuva: Tero Kaikko)

Mustajärvi kuvaili kuluvaa eduskunnan istuntokautta kaikkein oudoimmaksi hänen neljästä kaudestaan. Juha Sipilän aseman keskustapuolueessa Mustajärvi arvioi vahvaksi, mutta puolueella on hänen mukaansa hiljainen oppositionsa, eikä se ole koostunut pelkästään Paavo Väyrysestä – keskusta ei ole niin yhtenäinen kuin on annettu ymmärtää. Sinisten ainoa strategia näyttää puolestaan olevan roikkuminen hallituksessa loppuun saakka.

– Seuraavalla kaudella sinisillä on vähemmän kansanedustajia kuin nyt ministereitä.

Vihreisiin mahtuu monenlaisia fraktioita, eikä esimerkiksi heidän sote-näkemyksestään saa kukaan selkoa, Mustajärvi sanoi.

Kokouksen julkilausumavaliokunnassa työskennellyt Sari Ekorre-Nummikari Kemistä ihmetteli puheenvuorossaan sitä, miten hallitus on käynyt heikentämään kaikkein rajuimmin vanhusten, vammaisten, lasten, nuorten ja työttömien asemaa ja toimeentuloa.
– Heidän äänensä ei näytä olevan minkään arvoinen, Ekorre-Nummikari arvosteli. Takana Olli Salo Kemijärveltä. (Kuva: Tero Kaikko)

– Omaan ryhmään olen tyytyväinen. Ryhmäkansliamalli toimii tehokkaasti, ja poliittiset aihepiirit on hyvin teemoitettu. Pidämme esillä paljon työmarkkinoihin ja toimeentuloon liittyviä kysymyksiä. Niitä oikeistomedia ei ole huomioinut mitenkään, mutta sen ei pitäisi olla meille mikään yllätys.

 

Puheenjohtajan suosiosta puolueen kannatukseen

Markus Mustajärvi käsitteli puheenvuorossaan myös tulevia vaaleja. Mikäli maakuntavaalit tulevat, ne pidetään lokakuussa, ja eduskuntavaalit ovat jo ensi vuonna.

– Olisi äärimmäisen tärkeää saada kokoomuksen kuningastie katkaistua, Mustajärvi totesi.

Tervolan Järjestöyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Puikko, vasemmalla, esitteli vappuna 60 vuotta täyttävän Järjestötalon historiaa ja nykyhetkeä. Talo on remontoitu hyvään kuntoon ja takana on runsaasti talkootunteja.
– Mutta koskaan ei ole valmista, ja seuraavana meitä odottaa talon keittiöremontti, Puikko sanoi. Tervolan Järjestötalon 60 vuoden taivalta juhlistetaan lauantaina. (Kuva: Tero Kaikko)

Kokoomuksen kannatuksen syöminen vaatisi hänen mukaansa keskustan ja demareiden yhteistyötä.

– Viime hallituskausina kokoomus on juoksuttanut hallituskumppaneitaan vuoron perään seinään.

– Tulevissa hallitusneuvotteluissa ydinkysymykseksi nousee se, kuka tukee hävittäjähankintoja ja kuinka paljon. Tärkeitä asioita tulevat olemaan myös valtion omistajapolitiikka ja ilmastonmuutos- ja ympäristökysymykset sekä aktiivinen työllisyyspolitiikka.

Mustajärvi kiitteli vasemmistoliiton Li Anderssonia eduskunnan parhaaksi puoluejohtajaksi, joka herättää kunnioitusta yli puoluerajojen.

Rovaniemeläinen Kari Puolakka huomautti, että luokkasodan 100-vuotismuistovuotena olisi syytä keskustella myös luokkasodasta muutoinkin kuin aseellisena sotana.
– Kapitalismi ei ole elinkelpoinen, mutta mitä sen tilalle tulee? Järjestelmä, joka säilyttää kapitalismin pahimmat puolet, vai todella tasa-arvoinen järjestelmä, Puolakka kysyi. (Kuva: Tero Kaikko)

– Meillä on ollut ennenkin suosittuja puheenjohtajia, mutta ongelmaksi muodostuu se, miten puheenjohtajan henkilökohtainen suosio muutetaan koko puolueen hyödyksi. Siinä on oikeasti miettimistä, sillä politiikassa ei yksittäinen henkilö ole tärkeä, vaan tärkeitä ovat puolueen linja, tavoitteet, ohjelma ja käytännön työ.

Markus Mustajärvi sanoi, että maakuntavaaleissa hän ei itse aio olla ehdolla, mutta harkitsevansa vakavasti eduskuntavaaliehdokkuutta.

– Kaikki on vielä auki. Ilmoitan ratkaisuni elokuun tienoilla.


Kommentit

Lisää aiheesta

Vasemmistoliitto: Talvivaaran kaivoksen uusi omistaja epäilyttävä

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on jättänyt kirjallisen kysymyksen hallitukselle Terrafamen uuden omistajan Trafiguran taustoista. Terrafame ilmoitti viime... Lue lisää

Vasemmistoliiton vaihtoehtobudjetti kaventaisi tuloeroja ja satsaisi koulutukseen

Mukana vähimmäistuntipalkka, apuja pienyrittäjille ja lyhennetyn työajan kokeilu   Koulutus, tasa-arvo ja kestävä rakennemuutos ovat... Lue lisää