Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Kurjistamispolitiikasta aitoon elvytykseen

Vasemmistoliitto on vahvasti suomalaisen talouden elvytyksen kannalla. Esittelimme oman vaihtoehtomme hallituksen ensi vuoden talousarvioon viime viikolla. Meidän vaihtoehtomme on aidosti elvyttävä. Kurjistamispolitiikka ulos. Elvytys sisään.

Hallituksen budjetti vuodelle 2015 on epäoikeudenmukainen. Se lisää työttömyyttä, leikkaa perusturvaa ja kiristää taloutta. Hallitus on unohtanut kansalaisten hyvinvoinnin ja kotimaan ostovoiman.
 Verotuloja ei voida repiä pienituloisten selkänahasta ja kunnallisista palveluista. Valtiontaloutta ei pelasteta eläkeläisten, työttömien ja opiskelijoiden perusturvaa karsimalla. Kotimaista kysyntää ei paranneta lapsilisiä ja työttömyysturvaa leikkaamalla.
 Vasemmistoliitto on valmis tasapainottamaan julkista taloutta solidaarisuus- ja varallisuusverolla. Veroja on maksettava veronmaksukyvyn mukaan. Suurituloiset ja varakkaat voivat osallistua lamankitkemistalkoisiin merkittävästi suuremmalla osuudella kuin tällä hetkellä.
 

Työttömyyskierre on katkaistava

 

 Työttömyydestä on tullut arkista todellisuutta liian monille perheille, liian monille työntekijöille. Työttömyysluvut kertovat todellisen ja karun kuvan kurjistamispolitiikan seurauksista.
 Tarvitsemme valtakunnallisen työllistämis- ja elvytysohjelman, jossa otetaan huomioon eri alueiden äkilliset rakennemuutokset. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun jatkuvat rakennemuutokset ajavat maakunnat kireän taloudenhoidon ja pitkittyneen työttömyyden ahdinkoon. Tähän on saatava uusi suunta.
 Suomen talous tarvitsee riittävää elvytystä, jotta saamme työttömät takaisin töihin. Tämä maa ei kestä massatyöttömyyttä eikä laman jatkumista. Tuoreiden arvioiden mukaan euroopanlaajuinen lama on syvempi kuin 1930-luvun pörssiromahduksen jälkeinen lama. Seilaamme syvemmällä kuin 1990-luvun pankkikriisin jälkeen. Tähän on saatava pikainen muutos.
 Lähes 100 000 kansalaisen pitkäaikainen työttömyys maksaa kunnille ja valtiolle yhteensä 800 miljoonaa euroa. Suorien työttömyysturvamenojen lisäksi kustannuksia tulee menetetystä työpanoksesta, verotuloista ja työeläkemaksuista sekä lisääntyneistä sosiaali- ja terveysmenoista.
 Jatkuva ja kasvava massatyöttömyys ei luo kestävää pohjaa Suomen tulevaisuudelle. Meidän on saatava lisää työpaikkoja ja taloudellista elvytystä. Täsmäratkaisuina tehdyt elvytystoimet tuovat meille talouskasvua. Näitä täsmätoimia ovat nimenomaan työpaikkojen lisääminen ja työttömyydestä aiheutuvien menojen vähentäminen. Talouskasvu vähentää valtion velkaantumista. Näin selviämme pitkittyneestä taantumasta kestävällä tavalla.
Kirjoittaja on oululainen vasemmistoliiton kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja.