Markus Korjonen

Kynttiläillallinen

Sähköt poikki naps. Olet pimeässä ja mietit, kestääköhän tämä pitkään. Puolen minuutin kuluttua lähdet kännykän valolla etsiskelemään olisiko jossain kynttilöitä ja niiden löydyttyä istut alas miettimään, mistä kaikesta tarvitsee huolehtia, jos katko pitkittyy. Pakasteet sulavat, vaan ei hätää – onhan ulkona pakkasta ainakin parikymmentä astetta. Sähkölämmitteisessä talossa tosin se on hieman kaksipiippuinen juttu. Olisipa varaava takka. Tai aurinkokennojärjestelmä akkuineen, olisi edes vähän hätävaraa. Lämpenisipä vesi puulla. Entä millä ruoan kypsentää? Jos kyseessä onkin pahempi kriisi ja kohta loppuu ruokakin kaupasta. Moneksikohan päiväksi sitä säilyvää ruokaa näistä kaapeista löytyikään… Kaikkea sitä ehtii miettiä ennen kuin valot syttyvät taas.

Tuossa eräänä iltana pizzaa leipoessani meillä kävi noin. Katko ei lopulta ollut kovin pitkä, eikä ilmeisesti koskenut edes koko kaupunkia, vaan rajoittui kaupunginosaamme. Ei siis mikään katastrofi. Tilanne oli jopa romanttinen, olinhan ehtinyt jo lämmittää uunin ja keittää vedenkin teetä varten. Siispä pimeässä tarkkailin otsalampulla pizzan kypsymistä ja hörpin perheen kanssa teetä kynttilänvalossa. Tietysti jos katko olisikin ollut pidempi, en tiedä olisiko pizza paistunut yhtä hyvin jäähtyvässä uunissa ja romantiikkakin olisi varmaan alkanut ropista talon kylmetessä ja muiden huolien noustessa pintaan.

Samaan aikaan uutisissa kerrottiin pankkien ongelmista, kun mahdollisesti pikkupoikien vastuuttoman hakkerileikin seurauksena pankkien nettipalvelut takkusivat. Tämähän ei varsinaisesti pankkeja tai asiakkaiden varoja vahingoita, mutta kun tässä on ehtinyt totuttaa itsensä hoitamaan asiat vain netin välityksellä, ja huomioitakoon, että niin ovat pankitkin totuttaneet itsensä olemaan palvelematta asiakkaita konttorin puolella, tilanne muuttuu äkkiä tukalaksi.

Vanha viisaus tietää varoittaa hiekalle rakentamisen kohtalokkaista seurauksista. Monessa suhteessa kuitenkin meille tutut ja itsestään selvät kivijalat vaivihkaa murenevat jalkojemme, ja talojemme, alta.

Poliittinen konteksti asialle saadaan, kun tarkastellaan politiikan teolla aiheutettuja keppejä ja porkkanoita, tai suoria lainsäädännöllisiä keinoja. Tulisijojen tupruttelemat pienhiukkasetkin ovat ehkä huolista viimeinen pakkasen paukkuessa nurkissa ja sähkölinjoille kaatuneiden puiden aiheuttamaa katkoa korjataan kolmatta päivää.

Suuren kriisin mahdollisuus ei ole kaukaa haettu siinä mielessä, että 1859 tiedetään erään aurinkopurkauksen, ns. Carringtonin myrskyn, olleen niin voimakas, että sen aiheuttamat revontulet nähtiin Karibialla asti. Nykyään tapahtuessaan se kaataisi sähköverkot laajoilta alueilta. Näin voimakas myrsky on osunut maan kiertoradalle viimeksi 2012, mutta onneksemme kotipallomme ei ollut silloin kohdalla. Olisi kiinnostava tietää, miten kukin yksilöt, kotitaloudet, kunnat, tai valtiot, laajemmista kansainvälisistä yhteisöistä puhumattakaan ovat varautuneet mainitun kaltaisiin skenaarioihin.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton Lapin piirin varapuheenjohtaja.


Kommentit