Jouko Korhonen

Lapuan laki vai yhteiskuntarauha

30-luvulla vaarini kuskasi Sotkamon Hirvenniemen rautatieasemalta T-mallin Fordilla tavaroita kirkonkylän kauppiaille perheensä toimeentuloksi. Mummo hoiti perheen kahdeksaa lasta ja kotia sekä ompeli vaatteita kylän rouville.

Isoisäni tiedettiin kylällä työväenaatteen mieheksi.

Historia tuntee tuon ajan Lapuan liikkeen mahtiaikana, jolloin eri tavalla ajattelevia uhkailtiin, pieksettiin ja muilutettiin itärajalle. Mustan auton kyytiin joutui jopa entinen presidentti Ståhlberg, Kainuussa vasemmiston kansanedustajat ja monet kunnanvaltuutetut. Työväentalot naulattiin kiinni, urheiluseurat ja ammattiosastot kiellettiin.

Isoisänikin oli joillekin ei-toivottu henkilö, minkä hän tiesi. Kuuleman mukaan hän piti jonkinlaista työkalua auton penkin alla siltä varalta, että epämääräiset henkilöt olisivat tulleet häntä hakemaan.

Ukkini sai onneksi olla rauhassa ja kuskailla rahteja kauppiaille, mutta Suomessa oli pelon aika.

Nuo lapualaisajat tulivat väkisinkin mieleen Jyväskylän kirjaston tapahtumasta, jossa äärioikeistosta kertovan kirjan esittelytilaisuutta yritettiin väkivalloin mennä häiritsemään.

Tapaus herätti monia kysymyksiä. Kuinka järjestäytynyttä tällainen toiminta on?

Miten virkavalta suhtautuu; ottaako se vakavasti yhteiskuntarauhan rikkojat, ja miten reagoivat poliittiset puolueet? Olemme tottuneet siihen, että perustuslakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin kirjattua mielipiteenvapautta kunnioitetaan eikä kansalaisten vapaata kokoontumisoikeutta rajoiteta.

Olemmeko ehkä liiankin sinisilmäisiä? Esimerkiksi professori Pasi Ihalainen Jyväskylän yliopistosta on arvioinut, että oikeistoradikaalien nousuun saattaa olla Suomessa jopa suurempi riski kuin Saksassa, koska emme sitä osaa ajatella mahdolliseksi.

Ihalaisen mukaan yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyvä radikaali ryhmittymä on aina vaarallinen ja siksi Jyväskylän kaltaiset tapaukset pitää ottaa vakavasti eikä vähätellä. Eri puolilla Eurooppaa äärioikeistolainen terrori nostaa rumaa päätään eikä Suomi ole siitä irti.

Isoisäni selviytyi 1930-luvusta lopulta ehjin nahoin. Talvi- ja jatkosodan aikana isänmaa tarvitsi vaaria autoineen eikä kukaan enää uhkaillut häntä. Hän kuskasi venäläisiä sotavankejakin työmaille, Sotkamossa he tekivät metsätöitä. Tänään emme kaipaa sotaa, sotavankeja ja vielä vähemmän lapualaisaikaa.

 Kirjoittaja on Kainuun Vasemmiston puheenjohtaja


Kommentit