Anni Ahlakorpi

Lepo!

Täydellisessä maailmassa ei ole sotia eikä tarvetta armeijoille. Tästä lienemme samaa mieltä kuten siitäkin, ettei maailma ole täydellinen.

Monessa asiassa uskon esimerkin voimaan, mutta valitettavasti aseistariisunta ei kuulu näihin. Vaikka mitään välitöntä sotilaallista uhkaa ei Suomen näköpiirissä olekaan, on maanpuolustus silti syytä järjestää jotenkin uskottavasti. Samalla tätä koulutusta on järkevää hyödyntää myös muiden kuin sotilaallisten uhkien torjumiseen.

Nykyinen maanpuolustusjärjestelmä jättää paljon toivomisen varaa. Keskeisiä ongelmia ovat sukupuolten välinen epätasa-arvo, siviilipalveluksen pitkä kesto ja totaalikieltäytyjien tuomitseminen mielipidevankeuteen. Asevelvollisuuden poistaminen kokonaan voisi ratkaista nämä ongelmat mutta jättäisi jälkeensä kasan muita.

Jos ammattisotilaista koostuvan palkka-armeijan turvin aiotaan pitää maanpuolustus uskottavana, joudutaan puolustusmäärärahoja kasvattamaan reippaasti tai hakemaan tukea muualta, esimerkiksi sotilaallisesta liittoutumattomuudesta luopumalla. Todennäköisesti asevelvollisuudesta luopuminen kiihdyttäisi keskustelua Nato-jäsenyydestä entisestään.

Lokakuussa julkistetun MTS:n nuorisotutkimuksen mukaan sotilaallinen yhteistyö Naton kanssa koettiin kuitenkin kaikista huonoimmaksi vaihtoehdoksi. Yli 90 prosenttia vastaajista suhtautui myönteisesti sotilaalliseen yhteistyöhön muiden Pohjoismaiden kanssa, mutta vain noin 45 prosenttia Naton kanssa tehtävään yhteistyöhön.

Sotilaallista yhteistyötä EU:n kanssa kannatti jossain määrin yli 80 prosenttia vastaajista. Tutkimuksessa käy myös ilmi se, että nuoret suhtautuvan asevelvollisuuteen selvästi myönteisemmin kuin ammattiarmeijaan.

Asevelvollisuuden lakkauttaminen tuntuu vastuuttomalta vaatimukselta, kun tilalle ei tarjota mitään selkeää vaihtoehtoa.

Vasemmistonuoret kannattaa valmiusvelvollisuuteen perustuvaa maanpuolustusta, jossa kutsuntojen hyödyt koskevat koko ikäluokkaa ja aseettoman palveluksen valitsemisesta tai palveluksesta kieltäytymisestä ei rangaista.

Osa ikäluokasta saa aseellisen koulutuksen nykyiseen tapaan, osa taas suorittaa palveluksen nykyistä siviilipalvelusta muistuttavana. Kriisitilanteessa valmiusreserviläiset koulutetaan nopealla aikataululla ennaltamäärättyihin tehtäviin.

Valmiusvelvollisuudella toteutettava kansanarmeija takaa parhaiten sen, ettei valtion väkivaltakoneisto joudu vääriin käsiin.

 Kirjoittaja on Utsjoella asuva Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja.


Kommentit