Merja Kyllönen

Liennytyksestä ja diplomatiasta

Helsingin ETYJ-juhlakokouksen jälkimainingeissa olen pohdiskellut omaa suhdettani Venäjään. Kesäloma onkin hyvää aikaa pohdiskelulle, sillä kuulun Euroopan parlamentissa Venäjä-valtuuskuntaan, ja tämän vuoden lopussa minusta tulee yksi sen varapuheenjohtajista.

Ministeriaikana opin sen, kuinka valtavan tärkeää on sekä kulttuurin että historian tunteminen kun venäläisten kanssa tekee yhteistyötä. Kun tunnet vieraasi on yhteistyökin sujuvampaa, eivätkä asiat tule yllätyksenä.
Ellen olisi itse aikanaan saanut jo vähän tutustua Venäjän kulttuuriin, olisin saattanut ensimmäisessä ministeritapaamisessa vetää tapaamisteet henkeen. Isäni ikäinen kollega kun totesi nimittäin ykskantaan, että ”ymmärrän hyvin, että Suomessa ministerinä toimii nainen, mutta että nainen on tyttäreni ikäinen, niin siinäpä minulla hiukan pureskelemista”. Hän ei tarkoittanut sanomaansa loukkaavaksi tai alentavaksi, vaan oli ihmeissään kuinka meillä heidän mitassaan nuoret ihmiset voivat päästä päätöksenteon korkeille paikoille. Kollegan kotimaassa kun senioriteettiperiaate on vielä vahvasti voimissaan.

Rajaseudun tyttärenä venäläisiin pääsee tutustumaan arjessakin. Satuimme puolisoni kanssa talvella ulosajopaikalle, jossa venäläinen naiskaksikko pienen pojan kanssa oli ajanut autonsa syvälle Kainuun hankeen. Edellä menevät eivät pysähtyneet kun näkivät venäläiset kilvet, mutta me koimme velvollisuudeksemme auttaa kaikkia. Omalta suunnalta saimme traktoriapua ja kanssaihmiset onnellisesti pois ojasta, ja pienellä avulla myös matkan jatkumaan. Ylitsevuotavaiset kiitokset ja pienet lahjat olivat lopulta palkintona auttajille ja iloinen hymy pienen pojan kasvoilla jäi mieleen pitkäksi aikaa.

Naapurilla ei tarvitse pelotella, vaikka ei naiivi olisikaan. En hyväksy esimerkiksi kollegani saamaa maahantulokieltoa Venäjälle, mutta olin Etyj-episodista kieltämättä tyrmistynyt. Rakas Suomeni jätti käyttämättä loistavan tilaisuuden muistuttaa maailmaa siitä, että me olemme edelleen loistavia liennyttäjiä! Entisenä Etyjin valtuuskunnan jäsenenä tiedän, että Etyjin suhteen olisi hyvin voinut käyttää harkintaa myös matkustusrajoitusten suhteen.

Valitettavasti näin ei nyt tehty ja omat oppirahamme saamme varmasti siitäkin maksaa. Esimerkiksi ranskalaiset ovat kuitenkin kutsuneet matkustuskiellossa olleita omaan maahansa, kun tilaisuuden taso ja tarpeet ovat sitä edellyttäneet jo diplomatian nimissä.

Diplomatialle on tarvetta. Lissabonin sopimuksen kautta parlamentilla on merkittävä rooli EU:n ulkosuhteissa ja EU–Venäjä -valtuuskunta pitääkin säännöllisesti yhteyttä Venäjän duuman kanssa. Työssä tarvitaan sekä avointa mieltä että avoimia silmiä, ja rutkasti oppimisen halua.

Kriisiytyneet EU:n ja Venäjän välit edellyttävät korjaantuakseen selkeää, järjestelmällistä ja avointa vuoropuhelua kaikilla tasoilla eri maiden parlamentit mukaan lukien. Jännitteet ovat sanktioiden seurauksena kovat, mutta olisi todella haitallista jäädä hankalan tilanteen panttivangiksi.

Kansojen ja ihmisten välinen yhteistyö on vastavoima sapeleiden kalistelulle.


Kommentit