Markus Korjonen

Määritelkää punainen!

Edellisessä kolumnissa kirjoitin demokratiasta ja toisaalta sen määrittelyn vaikeudesta. George Orwellina tunnettu kirjailija onkin todennut eri hallintomuotojen puolustajien väittävän omaa järjestelmäänsä demokratiaksi – ja pelkäävän, että joutuisivat lopettamaan sanan käyttämisen, jos sille rajattaisiin jokin tietty merkitys.

Vaalien jälkeen puolueen punavihreä itsemäärittely on saanut joukon haastajia, jotka haikailevat punaisen värin perään. “Enemmän punaista, kuin vihreää”, kuuluu vaatimus. Olettaen, että kysymys ei ole sisutus- tai pukeutumisohjeista, on puolueen toiminnan ja strategian laatiminen värikartan perusteella tuskastuttavan vaikeaa.

Siksi haastan kaikki, myös muut kuin punaisen huutelijat, määrittelemään punaisen – silläkin uhalla, että sanan saatua tietyn merkityksen, joutuisi joku sanan käytön lopettamaan.

Poliittisen merkityksen punainen väri lienee saanut Ranskan suuresta vallankumouksesta 1700-luvun lopulta. Tämä yhteys on siinä mielessä sopiva lähtökohta, että tuota aikaa pidetään käännekohtana, jossa monarkia ja feodaaliyhteiskunta kumottiin ja tilalle saatiin kansanvalta ja oikeusvaltio. Punaisen värin tiedetään olleen kumottavan vallan varoituslippu, jonka kumoukselliset ottivatkin omakseen – hieman samaan tapaan, kuin suomalaiset intoutuivat laulamaan “den glider in” vuonna 1995. Tästä lähtien erilaisissa mielenosoituksissa ja kumouksellisissa pyrkimyksissä on nähty punaisia lippuja.

Toki Ranskan suuren vallankumouksen takana olivat porvarit, mutta paljon myöhemmin myös työväestö heräsi vaatimaan oikeuksiaan, ja perinteen mukaan ottivat punaisen lipun kumouksellisten pyrkimystensä tunnukseksi. Karl Marxin panosta ei voi väheksyä, mitä tulee tuolloiseen työväestön herättelyyn. Tämän vuoksi ainakin itse haen punaisuuden merkityksiä hänen tuotannostaan. Toisille ne löytyvät Neuvostoliitosta, jonka synty viimein vakiinnutti punalipun sosialismin ja kommunismin tunnukseksi. Toiset samaistuvat ehkäpä Suomen sisällissodan ajan punaisiin ja heidän vaikeuksista helvettiin johtaneeseen kohtaloonsa.

Tällöin punaisuus näyttäytyy jo abstraktimpana ja tunnepitoisempana, eikä monellekaan näin ajatteleville ole tuttua tuolloisen Sosialidemokraattisen puolueen, tai ennen nimenmuutosta Suomen Työväenpuoleen ohjelmatyön suhde Saksan Sosialidemokraattisen puolueen ohjelmaan, sen syntyyn tai kipupisteisiin.

Demokratiassa valta on kansalla, mutta samaan aikaan on täysin aiheellista edellyttää vallan käyttäjältä halun lisäksi kykyä tavoitella ymmärrystä omasta ja yhteisestä hyvästä. Marxin mukaan aidosti vapautuneen julkisen poliittisen keskustelun tulisi lunastaa lupauksensa järjen herruudesta. Tämän edellytyksenä hän näki tietysti vapautumisen tuotantosuhteiden aiheuttamista luokkaeroista, mutta edellä kirjoittamaani viitaten lienee selvää, että se vaatii muutakin.

Siispä nälkäinen, ja etenkin kylläinen, tartu kirjaan – ja määrittele nyt ihmeessä se punainen!


Kommentit