Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Martti Korhosen kolumni: Vasemmistoliitto kantaa vastuunsa pienituloisista

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä lähti mukaan Jyrki Kataisen hallitukseen pitämään pienituloisten puolia. Hallituskauden aikana olemme pystyneet inhimillistämään tiukkoja leikkauksia ja tasoittaneet tuloeroja. Tässä kehysriihessä hallitus ei kulkenut enää pienituloisten joukossa vaan heitä vastaan.

Emme saa tehdä samoja virheitä kuin 1990-luvun laman vuosina. Kansalaisten perusturvaa ei saa leikata. Valtiontalouden säästöjä ei saa tehdä kaikkein heikoimpien kustannuksella. Leikkausten sijaan tarvitsemme elvytystä. Rattaat on saatava kulkemaan eteenpäin, ei taaksepäin.

Hallituksen tuoreet menoleikkaukset menevät suoraan pienituloisten kukkarolle. Lapsilisiä leikataan yhteensä 110 miljoonalla eurolla. Tämä tarkoittaa lasta kohden 6 – 8 euron vähennystä kuukaudessa. Samalla sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja korotetaan. Nämä korotukset tuntuvat erityisesti pienituloisten ja lapsiperheiden menoissa. Lisäksi lääkekorvauksiin tulee omavastuu yli 18-vuotiaille.

Tällä viikolla saimme kuulla uudet työttömyysluvut. Työttömyys on noussut yli yhdeksään prosenttiin. Työttömänä on 241 000 suomalaista. Ja mitä tekee hallitus? Karsii rahoitusta työvoimapoliittisista toimista. Heikentää ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Näitä säästöjä emme voi hyväksyä.

Suomi rypee edelleen taloudellisessa taantumassa, joka alkoi maailmanlaajuisesta rahoituskriisistä vuonna 2008. Taantuma syö meidän kaikkien pöydässä: eläkeläisten, lapsiperheiden, työttömien, lomautettujen, irtisanottujen, työläisten ja toimihenkilöiden.

Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta ja toimivasta perusturvasta tulee pitää kiinni niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Taloudellisen taantuman aikana perusturvaan joutuvat turvautumaan nekin, jotka tavallisesti tulevat toimeen omillaan. Pienet tulot käytetään välttämättömiin kuluihin: ruokaan, lääkkeisiin ja liikkumiseen. Näistä kuluista pienituloinen ei voi tinkiä.

Vasemmistoliitto ajaa kaikille kansalaisille toimivia ja tasapuolisia palveluita. Tulojen tai varallisuuden määrä ei saa asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Kaikilla on oikeus työhön ja toimeentuloon. Yhteiskunnan täytyy pitää huolta kaikista, eritoten heikoimmassa asemassa olevista.

Tästä eteenpäin Vasemmisto pitää pienituloisten puolia oppositiossa. Tulemme esittämään vaihtoehtoja hallituksen tiukalle talouspolitiikalle. Tulemme esittämään vaihtoehtoja talouden elvyttämiseen. Työtämme oppositiossa ohjaavat arvot ja periaatteet, josta emme ole valmiit luopumaan: oikeudenmukaisuus ja heikomman ihmisen aseman puolustaminen.

Martti Korhonen
Kirjoittaja on oululainen vasemmistoliiton kansanedustaja.