Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

”Oota, nyt vähän pätkii…”

-40,6 astetta Utsjoen Kevolla, ilmatieteenlaitoksen virallisella mittausasemalla, on tämän talven virallinen pakkasennätys. Epäviralliset mittarit antoivat vielä sitäkin alhaisempia lämpötiloja ympäri kuntaa. Ihan näin kylmää ei ole joka talvi, mutta ei se mitenkään harvinaistakaan ole.

Suomen pohjoisimmassa kunnassa asutus on harvaa ja sijoittuu kolmen suurimman kylän lisäksi Utsjoen ja Tenon laaksoihin. Jokilaaksoissa on monin paikoin alueita, joilla puhelimet eivät kuulu tai yhteydet toimivat hitaasti ja huonosti, ainakin talvisin.

Ennen joulua juttelin erään porotilallisen matkailuyrittäjän kanssa, joka totesi, että yhteydet kyllä toimivat kesäisin oikein hyvin, kun Soneran miehet itse ovat Tenolla kalassa ja tarvitsevat nopeita yhteyksiä. Talveksi tehot voidaan taas laskea, koska sillähän nyt ei ole niin väliä, alueen ympärivuotiset asukkaat pärjäävät.

Samalla ihmettelimme myös sitä, kuinka vieläkään Utsjoen Skalluvaaran poroerotusaidalle ei ole saatu kännyköille kuuluvuutta, vaikka se on sen verran tapaturma-altis työympäristö, että sinne jos minne pitäisi pystyä hälyttämään apua paikalle välittömästi, eikä vasta sitten, kun se ainoa kuuluvuuskohta on löydetty.

Nämä esimerkit ovat hävyttömyydessään melkein huvittavia. Kyse ei siis ole siitä, että puhelimia olisi mahdotonta saada kuulumaan myös aivan pohjoisessa, vaan siitä, ettei sitä pidetä tarpeellisena, koska asukkaita on niin vähän.

Sillä ei ehkä kaukaa katsottuna olekaan juuri väliä, jos muutama ihminen jossain ties missä sattuu elämään katvealueella, mutta niille ihmisille, jotka siellä asuvat, sillä on väliä. Kovat pakkaset eivät ole leikin asia ja jos jotain sattuu, avun pitää olla puhelimen päässä, eikä sen varassa, että ehtii naapuriin ajoissa, että auto sattuu starttaamaan tai että joku sattuu juuri oikealla hetkellä paikalle.

Lisman kylä Inarissa sai oman kännykkämastonsa pitkälti yhden ihmisen sinnikkään taistelun tuloksena. Mielestäni toimivat puhelinyhteydet koko maassa ovat perusoikeus, jonka toteutuminen on valtiovallan, ei yksittäisten ihmisten, vastuulla.

Kirjoittaja on Inarissa asuva Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja.