Anne Huotari pitää ongelmallisena sitä, että erikoissairaanhoidon keskittämistä ajetaan asetuksilla, jolloin niistä ei juurikaan käydä etukäteen julkista keskustelua, eivätkä kansanedustajat voi niihin vaikuttaa riittävästi eduskunnassa. (Arkistokuva)

Oulaskankaan synnytykset lopetetaan – Anne Huotari pettynyt keskittämispolitiikkaan

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtaja Anne Huotari (vas) otti pettyneenä vastaan tiedon Oulaskankaan synnytysten lopettamisesta 31.12.2018. Hänen mukaansa sairaanhoitopiirin nykyinen johto ja hallitus tekivät kaikkensa synnytysten jatkumisen puolesta, mutta Valviran päätöksen jälkeen ei ole mitään tehtävissä.

Huotari muistuttaa, että lakkauttamisprosessi alkoi Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kiristyneistä synnytyksiin liittyvistä päivystysasetuksista, joita on tehty vuodesta 2014 alkaen. Niiden taustalla on Huotarin mukaan valtiovarainministeriön säästötavoitteet. Virallisena perusteena kerrotaan potilasturvallisuus, vaikka maassamme synnytyksiin liittyvä kuolleisuus on yksi maailman alhaisimpia.

-Synnytysten osalta päivystysasetuksen kiristykset alkoivat vuonna 2014, jolloin ministeri Susanna Huovisen (sd) asetuksella määriteltiin 1000 synnytyksen raja ja synnytyssairaalassa pitää olla 24 tunnin valmius hätäleikkauksiin. Sen jälkeen v. 2016 ministeri Juha Rehula (kesk) kiristi edelleen päivystysasetusta synnytyssairaaloiden osalta. Nyt annettu Valviran päätös ja tulkinta asetuksesta osoittaa, että käytännössä synnytystoimintaan vaaditaan keskussairaalatasoinen päivystys.

– Oulaskankaan aluesairaalaan ei sellaista voida perustaa, koska se vaatisi sellaisia erikoislääkäriresursseja, joita ei ole saatavilla. Lisäksi se vaatisi muiden OYS-erityisvastuualueen sairaanhoitopiirien hyväksynnän, eikä sellaista ole saatavissa, sillä pohjoisen sairaaloilla on jo nyt erikoislääkäreistä pula, selvittää Huotari Oulaskankaan synnytysten päättymisen taustoja.

Huotarin mukaan sairaanhoitopiirille ei jää nyt muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa synnytykset Oulaskankaalta, sillä kaikki valitusmahdollisuudet on käytetty.

Sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana toimiva ex-kansanedustaja Huotari (vas) pitää ongelmallisena, että erikoissairaanhoidon keskittämistä ajetaan asetuksilla, jolloin niistä ei juurikaan käydä etukäteen julkista keskustelua, eivätkä kansanedustajat voi niihin vaikuttaa riittävästi eduskunnassa. Asetuksilla palveluiden keskittäminen ei koske Huotarin mukaan pelkästään synnytyksiä, vaan myös työnjakoasetuksella tullaan keskittämään leikkaustoimintaa myös koko Pohjois-Suomen alueella.


Kommentit

Lisää aiheesta

Anne Huotari teki kantelun oikeusasiamiehelle aktiivimallista

Työllisyydenhoidon asiantuntija Anne Huotari Oulusta on tehnyt kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle ja pyytänyt oikeusasiamiestä toimiin aktiivimallin... Lue lisää

Hallitukselle kysymys synnytysten keskittämisestä

Korkein hallinto-oikeus antoi tällä viikolla päätöksen, jonka mukaan Oulaisten Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminta loppuu tämän vuoden... Lue lisää