Pääkirjoitus torstaina 2. syyskuuta 2010

Tien toimittava myös pohjoisessa

Pohjoisessa ovat ihmetystä herättäneet Liikenneviraston kaaavailut, joiden mukaan päätieverkon ylläpidosta tingittäisiin tulevaisuudessa merkittävästi. (Helsingin Sanomat 27.8.)

Ykkösluokkaan erotettaisiin kolmisentuhatta kilometriä tieverkosta, mutta kolme neljäsosaa runkoverkon teistä jäisi vähemmälle hoidolle.

Esitetyt ”ensisijaisesti kehitettävät ja ylläpidettävät tierunkoverkon osuudet” ulottuvat nelostietä vain Rovaniemelle asti. Siis koko Suomi siitä ylöspäin saisi pärjätä vähemmällä.

Eikä kartta sen kehittyneempää lupaa Kainuuseenkaan, jossa parempi tie päättyisi Kajaaniin, tai Pohjois-Pohjanmaalle, jossa kaikki poikittaisyhteydet kuuluisivat alemman tason kunnostuskohteisiin.

Vain uusi ykkösluokka pidettäisiin kaavailujen mukaan sadan kilometrin tuntinopeuden edellyttämässä kunnossa. Muilla osilla kunto ”parhaassa tapauksessa pyrittäisiin säilyttämään entisellään”. Myös talviaurauksesta voitaisiin tinkiä. Nopeusrajoitus olisi korkeintaan 80 kilometriä tunnissa.

Liikenneviraston esittämä turvallisuusratkaisu, automaattisen nopeusvalvonnan lisääminen, kuulostaa sananmukaisesti mekaaniselta.

Nopeushan on jo lainkin mukaan sopeutettava olosuhteisiin, mutta ”peltipoliisit” eivät teiden kunnosta ja turvallisuudesta oikeasti kykene huolehtimaan.

Tämä tiedetään tietysti Liikennevirastossakin. Uutta tiekarttaa on piirrelty ankeisiin talousnäkymiin vedoten, ja kenties sen näin on ajateltu toimivan myös hätähuutona määrärahojen puolesta.

Heikentyvät väylät lisäävät onnettomuusriskejä ja eristävät entisestään pohjoisia ja syrjäisiä alueita. On myös nurinkurista antaa tie-infrastruktuurin kaltaisen yhteisen omaisuuden arvon pudota, kun kunnostuksen myötä saataisiin kaivattuja investointeja ja työtä.

Juuri Pohjois-Suomessa vieraillut eduskunnan liikennevaliokuntakin on toki huolensa tieverkon rapautumisesta lausunut lukuisia kertoja.

Nykyisen liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaankaan tarvetta Liikenneviraston kaavailemalle tieverkoston uudelle jaottelulle ei ole.

Mutta selkeät takeet tiemäärärahoista tarvittaisiin. Muuten teiden kuntokaavailuista uhkaa muodostua tuleviin valtion budjetteihin samanalainen jahkausmomentti kuin Pohjanmaan radan kunnostusrahoista on jo tullut.

alkuun

Pääkirjoitus keskiviikkona 1. syyskuuta 2010

Toimesta toimeen

Ministeri Antti Tanskasen vetämä kasvutyöryhmä luovutti maanantaina Tuumasta toimeen -loppuraporttinsa. Tiistaina puolestaan kuuden pitkäaikaissairaiden potilasjärjestön edustajat luovuttivat työministeri Anni Sinnemäelle Takaisin toimeen–-vetoomuksen.

Järjestöjen sanoma on, että Suomessa on yli 30 000 työelämän ulkopuolella olevaa pitkäaikaissairasta, jotka tahtoisivat tehdä töitä. Sopivilla työelämän joustoilla, räätälöinneillä ja hyvillä hoidoilla pitkäaikaissairaat, jotka ovat usein erittäin motivoituneita työntekijöitä, voisivat pysyä työelämässä pidempään, vetoomuksessa muistutetaan.

Esteinä sairauden ja työelämän yhteensovittamiselle ovat järjestöjen mukaan usein työnantajien ja työyhteisöjen – eli siis meidän kaikkien – asenteet ja riittämätön tai vanhentunut tieto sairauksista sekä niiden hoitomahdollisuuksista.

Keskustelua työurien pidentämisestä riittää ja riittää. Yksi keskeinen kysymys kuuluu, onko työkykyisiä ja -haluisia varaa sysätä työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Työkyvyn menetys tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Asennemuutoksella avautuisi mahdollisuuksia niin henkisen kuin aineellisenkin kasvuun. Tässä yhtymäkohtaa myös ministeri Tanskasen työryhmän tehtävänasetteluun.

Toisaalta, kuten Reumaliiton toimitusjohtaja Mervi Ahlroth potilasjärjestöjen vetoomuksen luovuttamistilaisuudessa totesi, pitkäaikaissairailla on myös oikeus työhön samalla tavalla kuin muillakin kansalaisilla.

Ongelma piilee työmarkkinoiden kaavoihin kangistuneisuudessa. Tähän törmää myös esimerkiksi iso joukko mielenterveyskuntoutujia, joilla työhaluja olisi.

Erilaisista sosiaalisen yritystoiminnan ja työpajatoiminnan hankkeista huolimatta vajaakuntoisten työllistäminen tuntuu Suomessa olevan vuosikausia vatvottu asia mutta ylivoimainen kunnolla ratkaistavaksi.

Työkyvyttömyyseläkkeellä on 270 000 suomalaista. Viime vuonna työkyvyttömäksi jäi, keskimäärin 52 vuoden iässä, liki 80 000 ihmistä.

Työkyvyn ylläpitämisessä ja ennaltahekäisyssä olisi varmasti tehostettavaa. Terveytensä menettänyt on tietysti myös eläkkeensä ansainnut eikä tavoitteeksi siis olla asettamassa kenenkään raastamista takaisin työhön.

Mutta moni työkyvyttömyyseläkkeellä oleva haluaisi töihin, vaikkapa osa-ajaksi. Tässä työmarkkinat osoittautuvat kovin jäykiksi. Kuten Akavan edunvalvontayksikön johtaja Minna Helle tiistain Kauppalehdessä toteaa: Työmarkkinoilla on on-off- (eli päällä-pois) -järjestelmä. Työelämässä ollaan joko täysillä tai siellä ei olla ollenkaan.

Asiaan liittyy että ”täysillä oleminen” liian monen kohdalla johtaa kulumiseen ja loppuunpalamiseen – ja mahdollisesti ennenaikaiselle eläkkeelle.

Olisi korkea aika muuttaa asenteita ja sitä kautta päästä myös toimeen.

alkuun

Pääkirjoitus tiistaina 31 elokuuta 2010

Sikainfluenssasta otettava opiksi

Kun sikainfluenssa noin vuosi sitten toden teolla ilmestyi suomalaisiinkin tautitilastoihin, epidemian rokotusten ensimmäisessä aallossa esimerkiksi Oulu saavutti kyseenalaista mainetta seisottamalla ihmisiä jonoissa tuulessa ja tuiskussa.

Huolenaiheena oli tuolloin taudin uhkan ja rokotusjärjestyksen lisäksi myös rokote-erien verkkainen saapuminen maahamme.

Rokotetta saatiin, mutta into ottaa sikainfluenssapiikki osoitti selviä hiipumisen merkkejä samaa tahtia itse taudin kanssa. Sikainfluenssa katosi otsikoistakin sangen vähin äänin. Mutta vasta kolme viikkoa sitten maailman terveysjärjestö WHO julisti pandemian päättyneeksi.

Pian tämän jälkeen Suomessa kuitenkin jouduttiin pohtimaan Pandemrix- rokotteen mahdollista yhteyttä narkolepsiatapauksiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL antoi viime viikon tiistaina suosituksen, ettei rokotetta enää annettaisi. Tapausta selvittävän koordinaatioryhmän on määrä kokoontua tänään.

Suomessa on jäljellä arviolta 1,5–2 miljoonaa rokoteannosta, arvoltaan toistakymmentä miljoonaa euroa, ja ne ovat nyt vanhentumassa ja korvautumassa syksyn aikana joka tapauksessa uudella yhdistelmärokotteella.

Näin tarkasteltuna voisi saada kuvan, että kamppailu sikainfluenssaa vastaan on kulkenut epäonnesta toiseen.

On kuitenkin hyvä muistaa, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tietojen mukaan noin kolme miljoonaa suomalaista on saanut Pandemrix-rokotteen, ja että näillä laajoilla rokotuksilla on pelastettu ihmishenkiä.

Tauti ei osoittautunut tällä kertaa lainkaan niin vaaralliseksi kuin alunperin arvioitiin ja pelättiin, mutta varautuminen oli silti viisautta. Yhtä lailla viisautta on nyt perinpohjaisesti tutkia rokotteen mahdolliset kytkennät narkolepsiaan. Selvitystyötä pystytään tekemään rauhan oloissa, kun sikainfluenssaa ei maassamme nyt ole.

Epäselvyyttä on ollut siitäkin, miten hyvin lääkärit ovat seuranneet ohjeita haittavaikutusepäilyjen ilmoittamisesta. Toisaalla on kanneltu siitä, että sama lääkeyritys jolta rokote on ostettu, on tukenut THL:n toimintaa. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on ryhtynyt selvittämään, onko nykyisessä laissa jopa lahjonnan mahdollistava rakenteellinen riski.

Erilaisiin tauteihin, laajoihin epidemioihinkin, on varauduttava ja rokotusten kanssa osattava toimia tulevaisuudessakin. Asiantuntijoiden mukaanhan vakavan maailmanlaajuisen pandemian synty on kuitenkin vain ajan kysymys. Sen tilanteen varalle vääristä hälytyksistä ja niiden käsittelystäkin on otettava opiksi.

Sikäli kun vahvistuu vaikutelma että tässä oltaisiin liiaksi suurten kansainvälisten lääkeyhtiöiden vietävinä, voisi olla syytä nostaa jälleen pohdittavaksi ajatus omasta yhteispohjoismaisesta rokotetuotannosta.

alkuun