Jaakko Alavuotunki

Paha, pahempi, julkinen sektori

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi muutama viikko sitten Julkea sektori -nimisen pamfletin, jossa hyökätään rajusti julkista sektoria vastaan. Pamfletin mukaan julkinen sektori on pöhöttynyt, tehoton ja se on kasvanut viime vuosina hallitsemattomasti.

EK:n propagandaosasto jatkaa samaa epävireistä virttä, jota on laulettu Etelärannasta ja kokoomuksen puoluetoimistolta jo pitkään. Syntyy väistämättä vaikutelma, että oikeiston mukaan julkisesta sektorista palveluineen on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä Suomen kehitykselle. Samanlaisia purkauksia on kuultu viime aikoina myös perussuomalaisten libertarismiin kallellaan olevan oikeistosiiven suunnalta.

On totta, että Suomesta löytyy jonkin verran turhaa byrokratiaa, josta on ainoastaan haittaa kansalaisille jokapäiväisessä elämässä. Esimerkkejä löytyy vaikkapa toimeentulotuesta, jota ihmiset eivät osaa hakea monimutkaisen hakuprosessin takia tai esimerkiksi pienpanimojen toimintaan kohdistuvasta normiviidakosta.

Julkisen sektorin todellista kokoa, kasvuvauhtia ja sen roolia sekä tehtäviä on kuitenkin syytä tarkastella faktojen valossa eikä maalailla perusteettomia kauhukuvia massit syövästä ja turhia normistoja kehittelevästä virkamiesarmeijasta.

Verkkojulkaisu Revalvaatio kertoi viime viikolla professori Matti Wibergin ja toimitusjohtaja Matti Apusen syyllistyvän pamfletissa törkeään vääristelyyn puhuttaessa hallintomenojen kasvusta. Vastuita on esimerkiksi siirrelty momentilta toiselle ja todelliset kulut eivät ole kasvaneet. EK:ssä tarvittaisiin nähtävästi koulutusta siihen, miten budjettia luetaan.

Wibergin ja Apusen purkaus on malliesimerkki perinteisestä julkishallintoon liittyvästä myytistä, jossa maalaillaan kuvaa räjähdysmäisesti kasvavasta byrokraattien joukosta, joka keskittyy toimistoissaan lähinnä kynien teroitteluun. Faktojen kautta tarkasteltuna setien höpinät aiheuttavat lähinnä hilpeyttä.

Todellisuudessa valtion puolella julkishallinnon työntekijöiden määrä on romahtanut edellisen 25 vuoden aikana. Ennätysvuonna 1988 valtion pitkässä, mutta kapeassa leivässä oli kiinni 215 000 työntekijää. Neljännesvuosisata myöhemmin heitä on noin 80 000. Vertailun vuoksi todettakoon, että yksityisellä sektorilla työskentelee noin 1,6 miljoonaa työntekijää.

Näin raju pudotus selittyy liikelaitosten yksityistämisaallolla, yliopistouudistuksella ja erilaisilla säästöohjelmilla, joita on toteutettu koko ajan. Kolikolla on myös kääntöpuolensa. Jokainen voi esimerkiksi miettiä, ovatko työntekijämäärän romahtamiseen johtanut valtion omistajapolitiikan muutos ja nykyinen omistajaohjaamattomuuden tila olleet Suomen kannalta myönteisiä asioita.

Kunnissa työskentelee nykyisin noin 440 000 ihmistä. Kasvua on ollut, mutta taloustaantuman myötä kuntasektori työllistää vähemmän ihmisiä kuin muutama vuosi sitten.

Toinen kysymys liittyy siihen, mitä julkisen sektorin työntekijät todellisuudessa tekevät. Valtion osalta puolet heistä työskentelee turvallisuussektorilla eli puolustusvoimissa, rajavartiolaitoksessa ja poliisissa. Toiseksi suurin joukko löytyy yliopistoilta.

Kunnissa sosiaali- ja terveyspalvelut ja koulutus työllistävät suurimman osan henkilöstöstä eli valtaosa virkamiehistä on opettajia, lähihoitajia ja sairaanhoitajia. Jokainen tietää, että nykyisin tilanne kunnissa on haastava. Työn määrä on kasvanut ja samalla henkilöstöä on vähennetty. Tämä on johtanut palveluiden tason heikkenemiseen.

Lisäleikkauksia jo ennestäänkin kuiviin ajetulle julkiselle puolelle vaativilta olisi syytä kysyä tarkentavia kysymyksiä. Vähennysvaatimukset on yksilöitävä, muuten ne jäävät pölhöpopulismin tasolle. Halutaanko vähemmän poliiseja ja opettajia vai leikataanko puolustusvoimilta?

Lopuksi on syytä vielä pohtia, mikä on julkisen sektorin vaikutus hyvinvoinnille ja kasvulle Suomessa. Hyvinvointivaltion idea perustuu laadukkaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin ja koulutukseen. Ne ovat täällä maailman huipputasoa.

Meillä eletään pidempään ja käydään sen myötä pidempään töissä. Huipputason koulutus on mahdollistanut it-teknologiabuumin ja tuonut Suomeen myös muita työpaikkoja. Korjattavaa riittää tietysti aina, mutta sitoutuminen hyvinvointivaltion kehittämiseen on tie kohti paremminvoivaa Suomea. Tässä työssä julkisella sektorilla on edelleen keskeinen rooli.


Kommentit